Tuon tässä nyt esille asian, jonka toivoisin jokaisen, joka aikoo aloittaa keskiaikaharrastuksen, ottavan huomioon: kannattaa tehdä alusta asti sellaisia vaatteita, joita kehtaa pitää myöhemmin. Vaikka alussa olisikin sitä mieltä, että on pakko saada liehuvahihainen värikäs puuvilla/pellavamekko, harrastuksen jatkuessa saattaa alkaa kaivata autenttisempaa kangasta, mallia ja ompelua. Olen itse nyt aika pahasti siinä tilanteessa, että kaappini on täynnä vaatteita muttei mitään päällepantavaa. Vuosia sitten tehdyt liehukehelmat ja värikkäät pellavamekot eivät joko enää sovi tai edusta sellaista historiaharrastusta mitä haluan itse edistää. Yksi on pysynyt, elämäni toinen (ehkä kolmas?) larppivaate, valkoisesta pellavasta tehty Euran emännän mekko. Tosin olisin voinut tehdä siihen leveämmät saumavarat ja ommella sen paremmin, sillä kymmenen vuoden (kröhöm) jälkeen se on vähän kinttana, saumoista ei voi päästää ja huonosti huolitellut saumat ovat purkautuneet niin että se vähän irvistää. Mutta ihan hyvä ikä vaatteelle silti.

Larppaus on tosin asia erikseen, sitä varten joutuu hankkimaan mitä mielikuvituksellisinta roinaa, ja ei-keskiaikakelpoiset lärpäkkeet menisivät fantasian puolella tosi hyvin, jos joku vielä fantasiapelejä kirjoittaisi.

Mutta asiaan.

Ajattelin jakaa tässä hyväksihavaitun perusmekon ohjeen. Mekko on leikkauksiltaan yksinkertainen, vaikka siinä onkin jokunen sauma. Tyyliltään mekko kattaa noin tuhannen vuoden ajanjakson: kansainvaellusajasta viikinki- ja keskiajan kautta renessanssiin, jolloin paita+hame-yhdistelmä ja vyötärösaumalliset mekot alkoivat tulla hallitseviksi. Tietenkään muodikas tämä ei ole enää 1300- tai 1400-luvuilla, jolloin mekot alkoivat olla istuvia, mutta muotiin on vain harvoilla ollut varaa. Vastaavanlainen perusmekko voitiin tehdä jo 1200-luvulla istutetulla hihalla (esim. tämä Piian mainio puku), mutta jos saumojen lukumäärää ja sijaintia ei lähde tarkemmin tutkimaan, mekon ulkomuoto on melkein sama.

Pellavasta tehtynä tämä on mainio alusmekko, villasta tehtynä mainio päällysmekko. Tämän päälle voi pukea niin viikinkiaikaisen olkainhameen kuin helvetinikkunamekon. Hillityn värisenä tai jopa värjäämättömänä se käy niin alhaiselle, keskiluokkaiselle tai asusteilla muokattuna ylhäisellekin. Eikä tarvitse katua sitten, kun tietämys pukuhistoriasta lisääntyy. Ja tälle mekolle tulee aina käyttöä, itse olen käyttänyt sitä kotioloissakin viime talven pakkasissa.

Helmaa lyhentämällä tästä saa myös miehen paidan. Ja larppaajat: näin saa myös eeppisen velhonkaavun tai takin, jos sen leikkaa edestä auki. Lisää vain huppu niin menee vaikka jedille.

Tein tällä kaavalla mekon nelisen vuotta sitten Hopeavirta-liveroolipeliin, jossa pelasin slaavilaissyntyistä naista. Asuun kuului myös samasta kankaasta tehty pillerihattu, pellavahuivi ja rus-takki. Kuvaa tästä ei valitettavasti ole. Huomasin mekon käytännöllisyyden monissa muissakin keskiaikatapahtumissa ja joissain larpeissa. Se sopii asusteista riippuen melkein minne ja millaiselle hahmolle vaan. Yhdistettynä nahkakorselettiin, häntään ja takkutukkaan olen pelannut tässä peikkoa. Mekon voi vetäistä saunan jälkeen päälleen. Siinä voi myös nukkua.

Ja koska se on niin hyvä, pitää tehdä toinenkin. Etenkin, kun tarvitsin maaliskuussa mekon melkein samankokoiselle siskolleni Mímirin malja -viikinkitapahtumaan ja toukokuun alussa on luvassa Completorium (pelin pukeutumisohjeissa todetaankin, että mikäli haluaa lähestyä peliä syynä tehdä uusia vaatteita..).



Pohja on siis tämä:


Mekossa on kapenevat hihat, pieni kaula-aukko sekä kiilat sivusaumoissa, edessä ja takana. Vasemmanpuoleinen irtokiila, leikatessa 2 kpl, tulevat siis mekon eteen ja taakse.

Itselleni tämä on just passeli, mutta tietysti meitä on moneen junaan. Tärkeimpiä mittoja ovat mekon pituus, rinnanympärys ja hihan pituus. Mekon (+kiilojen) ja hihan pituuksia on helppo muuttaa, rinnanympärys vaikuttaa etu- ja takakappaleen leveyteen. Oma rinnanympärykseni on noin 100 cm, se jaettuna kahdella on 50 cm, josta saadaan etu- ja takakappaleen leveydet. Mekon pituus olasta helmaan on 150 cm, eli juuri sopivasti standardikankaanleveys. Pään kanssa olen 169 cm pitkä. Käteni ovat normaalia pidemmät, siksi oman mekkoni hihan pituus on 60 cm. Kannattaa tehdä reilu, sillä riittävän pitkät hihat, jopa sellaiset, että ne menevät vähän rypylle, ovat tosi kivat. Lisäksi niistä on helppo ottaa pois. Etu- ja takakappaleen leveydestä riippuen olka saattaa laskeutua alas, jolloin hihan pituutta tarvitaan vähemmän.

Näissä mitoissa on n. 1 cm saumanvarat. Jos teet niin rispaantuvasta kankaasta, että saumanvarat tarvitsee kääntää, lisää mittoihin pari senttiä. Kuitenkin kyseessä on kohtuullisen väljä mekko, joten mittojen ei ole pakko olla millintarkkoja.

Tee sovitusversio. Tee liian iso kuin liian pieni. Tämä mekko on hyvä myös väljänä, mutta tarvittaessa siitä saa myös yläosaltaan niukan, jopa rintoja tukevan alusmekon. Tällöin hihan leveyttä ja kainalokiilan kokoa säätämällä koko mekon kapein kohta asettuu rintojen alle, eli etu- ja takakappaleen leveys on puolet rintaliivien ympärysmitasta. Tämän toimivuus riippuu tosin kankaan joustavuudesta ja rintojen koosta.

Näin mekon saa leikattua alle kolmesta metristä kangasta:

Harmaat palat ovat ylijäämiä. Hihojen kavennuskappaleista saa olla aika nero, että mitään keksii, mutta kiilojen alla olevasta 20 x 40 cm palasta tekee jo vaikka pussukan. Keskiajalla kangas oli kallista, ja niin on hyvä villakangas nykyäänkin. Itse ostan mekkooni yleensä kolme metriä ja leikkaan sen suurinpiirtein näin. Istuva mekko, esim. etunyöritetty, vaatii suurinpiirtein saman verran, mutta siitä tulee enemmän leikkuujätettä hihaistutuksen takia. Toisaalta kiilat ovat lyhyemmät, koska ne alkavat vasta vyötäröltä.

Eurokankaan villakankaisiin on yleensä lisätty jotain muuta (teko)kuitua, sillä jos kuitua on alle 10 %, ei sitä tarvitse erikseen ilmoittaa. Lisäksi takkikankaat voivat olla liian paksuja keskiaikavaatteisiin. Tekokuitujen olemassaolo on helppo testata polttokokeella: pyydä pieni pala ja sytytä se palamaan. Tekokuidut sulavat, mutta täysvilla palaa huonosti. Tekokuidut vaikuttavat vaatteen käyttömukavuuteen: pienikin osuus alkaa helposti hiostaa.

100% villakangasta kannattaa ostaa esim. Medeltidsmodelta, valikoima on hyvä ja vaikka hinta tuntuu Eurokankaan takkikankaisiin nähden suolaiselta, on se sen väärti. Välillä saa myös vähän alennusta: olin ajatellut tekeväni harmaan, jopa värjäämättömän mekon, mutta tarjous tummanvihreästä toimikkaasta ratkaisi tämän mekon kohtalon. Kerstin on mukava, tilaus hoituu myös englanniksi ja tavarat tulevat nopeasti. Kannattaa muuten tilata firman (oman, äidin, serkun tai kaverin työpaikan) osoitteella, postituskulut ovat huomattavasti halvemmat. Kotimaisia toimittajia taitaa olla vain yksi, Tippet.

Ja sitten leikkaamaan!

Ensin leikataan etu- ja takakappaleet, 150 x 50 cm kumpikin. Yleensä leikkaan jo tässä vaiheessa kaula-aukon. Se menee melkein näin (HUOM! 20 ja 10 cm ovat vaihtaneet paikkaa, kaula-aukon leveyden tulisi olla 20 cm ja olkien 10 cm!):

Näin saa pienen ja sievän kaula-aukon. Jos haluaa avoimempaa, venemäisempää tai vaikka halkiolla, siitä vaan. Mutta kannattaa sovittaa useasti, vaikka luulisi ottavansa vain vähän ottaa yleensä liikaa, ja sitä on vaikea paikata. Reunan kääntämiseen ei yleensä tarvita paljoakaan saumanvaraa.

Aloita neulaamalla yksinkertaisen kappaleen päätyyn neula keskikohtaan ja sen molemmille puolille neulat siihen, mistä kaula-aukko alkaa (tässä tapauksessa 20 cm leveydeltä, eli 10 cm keskikohdasta kumpaankin suuntaan). Keskikohdasta vielä vaakasuuntainen neula joko 7 tai 5 cm päähän, riippuen siitä teetkö etu- vai takakappaletta:



Kaula-aukon mallin voi halutessaan piirtää, mutta mä leikkaan yleensä vapaalla kädellä ja puolivälissä taitan valmiin puoliskon leikkaamattoman päälle, niin tulee melkein samanlaiset.



Etu- ja takakappaleeseen tulee leikata keskelle myös halkio, johon kiila tulee (ks. mallikuva). Mallikuvassa olen piirtänyt kiilan alkamaan samasta kohtaa kuin sivukiilat, jolloin mekon vyötärölinja nousee käytännössä rintojen alle. Tämä antaa tilaa vatsalle eikä silloin mene melkein yhtään kangasta hukkaan. Itse kuitenkin tykkään aloittaa etu- ja takakiilat vasta vyötäröltä, jolloin vyötärö erottuu paremmin. Tällöin kuitenkin kiiloja pitää hieman muotoilla ja niistä jää vähän yli. Halkiota voi halutessaan myöhemmin syventää, mutta sen kasaanompelu näyttää hassulta, joten ota vähän kerrallaan.



Seuraavaksi hihat, joita varten leikataan kaksi 60 x 60 cm kappaletta. Toiseen päähän merkitään keskikohta, ja sen molemmille puolille kohta, josta leikataan pois hihakavennukset. Tässä tapauksessa hihansuun leveys on 30 cm, mutta se voi olla leveämpi tai kapeampi, mikä hyvältä tuntuu. Leikkauskohdan voi piirtääkin, itse leikkaan nykyään vapaasti.



Hihojen vierestä leikataan leikkuusuunnitelman mukaan kaksi 10 x 10 cm kainalotilkkua. Lisäksi jää ylijäämäpala = pussukka-aihio.

Helmakiilojen leikkaamisesta mulla ei valitettavasti ole hyvää kuvaa, osittain siksi että tein sen vähän eri (=tyhmemmällä) tavalla kuin tässä ideaalimallissa. Toivottavasti leikkuusuunnitelma ja mitat selkeyttävät. Tässäkin leikkuulinjan voi piirtää, jos haluaa olla varma. Yleensä kiilasta tulee liian pitkä, sillä vaikka laskisikin kolmion pisimmän sivun yhtä pitkäksi kuin halkio, joustaa vinoon leikattu reuna eri tavalla kuin suora ja yleensä kiilan aloituskohta on aikamoista taiturointia. Juurikin kiilojen, sekä tasasivuisten että kainalotilkun, ompelussa kannattaa siirtyä käsipeliin, vaikka muuten konetta käyttäisikin.

Kun palat on leikattu, on aika siirtyä ompeluun. Itse suosin nykyään käsinompelua, enkä pelkästään autenttisuuden vuoksi. Käsin voi ommella vaikka sohvalla telkkaria katsellessa tai seurassa. Työn voi ottaa myös mukaan ja tehdä melkein missä vaan. Lisäksi historiallisten vaatteiden kiilat on usein helpompi tehdä käsin. Käsinompeluun vinkkejä antaa mm. Neulakko, pistoissa neuvoo EKryn kirjasto. Tämä mekko on ommeltu vihreällä Gütermanin silkkilangalla, jota löytää useimmista hyvinvarustelluista käsityöliikkeistä. Saumat ovat etupistoa ja saumavarojen huolittelu luotospistolla. Reunaa ei ole käännetty, mikä mahdollistaa n. 1 cm saumavaran. Tämä riippuu paljon kankaan purkautuvuudesta. Helma on kertaalleen käännetty luotospistolla, samoin hihansuut. Kaula-aukko on myöskin käännetty kertaalleen ja huoliteltu luotospistoilla, mutta sitä tukemaan on ommeltu pari riviä etupistoja. Ehkä jossain kohtaa (!) ompelen siihen kapean silkkinauhan, jottei villa veny käytössä ja ala lerpattaa.

Tässä ompelujärjestys, jota itse suosin:

1. Ompele olkasaumat
2. Ompele hihat kiinni etu- ja takakappaleisiin niin, että asetat hihan keskikohdan olkasaumaan ja kiinnität nuppineuloilla keskeltä lähtien. Näin hiha asettuu oikeasti keskelle.
3. Ompele kainalotilkku. Tämä on ompelun vaikein kohta, mutta onneksi purettavaa ei ole paljon. Tilkun paikkaa ja sitä, mikä sivu pitäisi mihinkin reunaan ommella, voi hahmottaa mallikuvan avulla. Aseta mekko T-paidaksi, taita kainalotilkku suorakulmaiseksi kolmioksi, jossa taitosta ei ommella mihinkään kiinni. Yksinkertaiset reunat ommellaan mekkoon kiinni, niin, että yksi sivu ommellaan etukappaleeseen, toinen hihasauman etupuolelle, kolmas hihasauman takapuolelle ja neljäs takakappaleeseen. Tämä alkaa sitten jossain kohtaa sujua, mutta ei ehkä vielä viidennen tai kuudennenkaan mekon jälkeen.
4. Ompele nyt vasta hihan sisäsauma.


Kainalokiila kuten mallikuvassa

Tässä kohtaa voi sovittaa: miltä kaula-aukko näyttää, roikkuuko olkapäät, mikä on hihan pituus, kiristääkö?

5. Ompele helmakiilan puolikkaat suorista sivuistaan yhteen niin, että saat neljännen ison kiilan.
6. Ompele puolikkaista kasattu kiila mekon sivusaumaan. Kiilan yläosaa joutuu vähän temppuilemaan, mutta sekin paranee harjoittelemalla. Kiilat kannattaa ommella ylhäältä alas, jolloin ne laskeutuvat kauniimmin.


Yllä hiha, välissä neliömäinen kainalotilkku, alla kiinniommeltua sivukiilaa.

7. Ompele toinen sivukiila. Jos haluat mekosta symmetrisen, voi tämän keskelle ommella valesauman. Niitäkin on keskiajalla käytetty.
8. Ompele etu- ja takakiilat ylhäältä alas. Näissä kiilan kärki on erityisen hankala ja siitä saa siistin vain harjoittelemalla.
9. Sovita, tasaa ja huolittele helma ja hihansuut haluamallasi tavalla. Tarkista kaula-aukon sopivuus ja huolittele sekin.

Valmis!

Paperilla tämä on tosin helpompaa kuin käytännössä, enkä minäkään sitä ihan näin tee. Mutta tämä on yksi niistä asioista, joissa harjoittelu todella tekee mestarin.

Ehkä kuvakin mekosta on luvassa sitten toukokuun alussa.

Viime aikoina on tullut tehtyä neulakintaita ihan urakalla. Kaikista en ole muistanut ottaa edes kuvia. Joulua ennen sain tilaustyöksi vihreät kintaat, joihin tuli myös valkoinen lettireunus. Väriä yritin saada useamman kerran aikaiseksi. Koska kintaat olivat lahja, en voinut siitä sen tarkemmin puhua, mutta nyt on lahjat avattu ja tällaiset sieltä paljastui:

Koska syksy on jo pitkällä ja alkaa vaikuttaa entistäkin epätoivoisemmalta päästä vielä värjäämään mökille, pyysin vanhempia tuomaan värjäyskattilani ja vähän kanervia kaupunkiin. Avokkini on marraskuun poissa, joten ehdin värjäilemään ihan yksinäni, ilman valituksia hajusta tai sotkuisuudesta. En kuitenkaan ehtinyt kanervankeittoon ihan heti padan saatuani, vaan ne ehtivät kuivahtaa, ja lopputulos ei ihan ollut sitä, mitä olin tottunut kanervasta saamaan:



Vrt. parin vuoden takainen kirkkaanvihreä:



Värjäsin ohuempaa ja paksumpaa valkoista sekä paksumpaa luonnonharmaata. Väri on hailakan keltaisenrusehtava, ja varmasti ihan käytettävä, kun sen yhdistää johonkin muuhun. Ohuin lanka on menossa pirtanauhaksi, joten siinä yhdistely on helppoa, mutta tuon paksumman taidan heittää uudestaan johonkin liemeen. Tarkoitukseni on saada aikaiseksi tummanvihreää erästä tilausta varten, mutta saa nähdä, meneekö ihan metsään. Kokeilen vielä punasipulilla, josta tuli ainakin viime vuonna kiva vihreä.



Keltasipuliakin pitäisi heittää pataan, ennen kuin tuo mies saapuu takaisin.

Johtuukohan värimuutos kanervien kuivahtamisesta vai kaupungin vesijohtovedestä? Luultavasti molemmista. Kuitenkin muut kertovat saaneensa kanervalla lähinnä erisävyisiä keltaisia, ei vihreää, mitä olen jo aikaisemmin mökillä värjätessäni ihmetellyt. On tämä jännä maailma, sano.

Hei viikonloppuna taas käsityömessut (http://www.kadentaidot.fi/) Tampereella! Olen itse menossa perjantaina, sillä viikonloppu menee taas töissä. (miksi tässä uudessa journalissa ei pysty käyttämään enää html-komentoja?)

Tampereen kauppahallissa on avannut Lammasmaailman myymälä. Puodista saa lammasta monessa eri muodossa, pääasiassa lihana ja villana. Talven varalle sieltä saa myös meikäläisen neulakintaita! Vein muutaman parin sinne myyntiin, mutten valitettavasti muistanut ottaa niistä kuvia. En myöskään tiedä, mikä kintaiden jälleenmyyntihinnaksi tuli. Myyntitilaisuus tuli vähän puskan takaa, ja hoidin tuon aika nopeasti ennen kuin lähdin syyskuun alussa Turkuun kuudeksi viikoksi. Olen vielä parin viikon ajan arkipäivät museologian harjoittelussa Aboa Vetus & Ars Novassa, viikonloput pääasiassa Tampereella. Puhetta oli myös siitä, että palattuani Tampereelle järjestäisin Lammasmaailmassa neulakinnasopetusta, mutta sitä pitää selvittää vielä vähän tarkemmin.

Koska talvi tulee ihan just, kannattaa nyt jo tilata uudet kintaat, pipo, sukat, tossut tai jotain ihan muuta. Teen mielelläni tilaustöitä, jotain minulla on myös kotivarastossa sillä Lammasmaailma ottaa myyntiin vain sataprosenttisesta kotimaisesta villasta tehtyjä tuotteita. Sen takia siellä ei vielä ole esimerkiksi pirtanauha-avaimenperiä, koska ne on tehty kaiken maailman jämälangoista, jotka toki ovat pääasiassa villaa ja kotimaista. Eivät kuitenkaan täysin. Joten kudontaa on vielä edessä, sillä tarkoitus on tehdä täysvillaisia nauhoja myyntiin.

Innostun aina välillä lampaista oikein kunnolla, enkä ole näköjään ainut. Toivottavasti sitten joskus minullakin on se punainen tupa, perunamaa ja pari lammasta.

Tänä kesänä värjäilyt jäivät jälleen kerran aika vähälle, mutta jotain sain sentään aikaiseksi. Olen jo useampana talvena kaivannut siistiä villatakkia. Minulla on paljon kivoja t-paitoja, joista harmittavan moni jää aluspaidoiksi umpinaisten neuleiden alle. En halunnut tehdä asiaa helpoimman kautta ja lahjoittaa rahojani ruotsalaiselle halpaketjulle, vaan päätin harrastaa käsitöitä oikein kunnolla. Ostin Pirkan neulelankaa ja iskin sen sipulinkuoren kanssa pataan. Tietty, jos olisin ollut oikein hullu, olisin kehrännyt langankin itse, mutten minäkään nyt kaikkeen pysty.

Unohdin ottaa kuvia itse värjäilyistä, mutta ei touhu juurikaan eroa edellisvuoden vastaavasta. Ainoastaan langan määrässä on eroa. Neuloin mallitilkun ennen värjäystä, ja langan tietojen mukaan laskeskelin, että lankaa kuluu takkiin n. 600 g. Koska joudun gorillakäsieni takia tekemään ohjetta pidemmät hihat ja tätä värierää ei saa lisää, ostin saman tien 700 g. Tulipahan samalla testattua, kuinka paljon lankaa väripataani mahtuu. Ei enempää.

Sipulinkuoria minulla oli kahden litran täyteenpakattu jäätelöpurkillinen. Langat puretin alunalla. Olisin ehkä toivonut oranssihtavampaa väriä, mutta tähän erään pätee sama lainalaisuus kuin muihinkin kasvivärjättyihin lankoihin: valo muuttaa niiden väriä. Välillä langat ovat haaleankeltaisia, välillä juuri sen oranssinkellertäviä mitä toivoinkin. Ehkä tätä takkia voi valmiina käyttää vain oikeanlaisessa valossa. Pelästyinkin lankoja huuhdellessani, onko väri imeytynyt epätasaisesti, mutta värinvaihtelut johtuvatkin vain valon tulosuunnasta lankaa nostellessa. Ehkä tästä vielä kalu tulee. Kuvan väri ei vastaa todellisuutta, mutta näytetään nyt kuitenkin. Reilusti valkoiset kohdat ovat haltijalankaa, jota en kerimättömästä vyyhdistä ole vielä ottanut pois.



Ja nyt muihin neuleuutisiin: sain kuvan pikku-Hankista liivissään, ja on niin komia pikkumies ettei!

Ja muita käsityöuutisia: Lempikangaskauppani Lahdessa on liittynyt Internetiin! Siellä on aukioloaikojen lisäksi myös blogi! Olen välillä miettinyt, miten heillä menee, kun en enää ole tekemässä ostoksiani yhtä vakituisesti, mutta luultavasti Neurokankaaseen kuulumattomalle kaupalle on tarvetta. Matonkuteiden myynnillä saattaa myös olla osuutta asiaan, ja bongasin blogista myös idean, jonka kangaspuutonkin voi toteuttaa. Ihana tyyny!

Tänäkin vuonna käsityöharrastajien piirissä yritettiin saada tekemätöntä tehdyksi ja rohkaistiin siihen järjestämällä Tekemättömien toukokuu. Toukokuu on nyt ohi, enkä kovin kunnianhimoista listaa itselleni kirjoittanut. Äitini lähti sukulaisten luo Kanadaan, joten laitoin hänen mukaansa serkkuni esikoiselle tekemäni liivin. Siitä piti tulla paita, mutta toisin kävi. Ihan söpö se on näinkin. Ohje on toukokuun Suuresta Käsityölehdestä, mistä ideankin sain.



Muut keskeneräiset projektini liittyivät hyvin kiinteästi loppukuusta järjestettyihin ystävieni häihin. Molemmat ovat historiallisten tanssien harrastajia ja vähän larppaajiakin, joten juhlien teemana oli luonnollisesti historia. Aikakauden kanssa ei oltu niin tarkkoja, vaikka juhlatila, Macbeth-sali, oli jo nimensäkin perusteella keskiaika/renessanssihenkinen. Juhlat olivat kaksipäiväiset, joten luonnollisesti molemmille päiville piti olla oma pukunsa. Päädyin itse hääjuhlan osalta keskiaikamekkoon ja sunnuntain lounaalle kevyempään empirepukuun. Molempia pukuja piti tietysti vähän korjata.

Mutta ensin lahja. Sen pitäisi olla jotain sellaista, mikä sopii renessanssiasun kanssa. Koska nurkissa lojui käyttämättömiä sametinpaloja sekä silkkilankoja, päätin tehdä niistä hääparille pussukat.



Hyödynsin pussukoihin paljon Medieval Silkworkin ohjeita. Pussukan ulkopuoli on samettia, johon kirjoin pieniä pilkkuja, ja siinä on pellavainen vuori. Vuori on ommeltu jokaiseen kappaleeseen erikseen oikeat puolet vastakkain, jonka jälkeen kappale on käännetty. Reunat on kiinnitetty lautanauhalla. Medieval Silkworkissa neuvotaan käyttämään iskunyöriä, mutta koska lautanauha on minulle tutumpi ja sitäkin on pussukoiden reunoissa käytetty, päätin käyttää sitä. Loimi ja kude on napinläpisilkkiä, kuten kaikki työssä käytetyt silkkilangat.



Työ oli vaikea pitää suorassa, sillä laudoilla oli tapana kääntyä. Oli myös vaikeaa pitää pistojen välit tarpeeksi pieninä, jottei reuna ala kiristyä. Siitä tulikin aika kireä, mutta käytössä se tuskin häiritsee. Pussukoiden alareunassa on silkistä tehdyt tupsut, joiden päitä en leikannut auki. Pelkäsin, että lanka alkaa liiaksi purkautua, sillä kierre ei ole kovin vahva. Silkkilanka oli rullalta otettaessa vähän ryppyistä, mutta kastelemalla vedellä tupsu suoristui.



Pussukoiden sulkeminen hoituu ohuilla silkkinyöreillä, jotka on isolla neulalla pujotettu suoraan kankaan läpi, eli nyörikujaa ei ole tehty. Nyörejä on kaksi, jotta kiristys olisi tasaisempi. Toisin kuin useimmissa pussukoissa, näistä kiristysnyöreistä ei ripusteta pussia vyölle. Kantokahva on erillinen, pussinsuulle päistään ommeltu lautanauha.



Lisää kuvia löytyy verkkoalbumistani.

Sitten pukuihin! Varsinaisessa hääjuhlassa käytin jo aiemmin esiteltyä sinistä päheilymekkoa, jonka kanssa olen tuskaillut hihojen istuvuuden suhteen. Päädyin ennen häitä lisäämään kainaloon pienen kiilan, joka helpotti tilannetta tuntuvasti. Nyt vielä, kun ehtisin huolitella kaikki mekon sisäsaumat, tulisi siitä kestävämpi. Ja koska kesähäissä pitää aina olla hattu, laitoin minäkin lampunvarjostimen päähän. Juhlapaikan sisäinen loistokkuus ei korreloi ulkotilojen kanssa; pihalta löytyy Sörnäisten vanhaa teollisuusaluetta.



Varsinainen hääjuhla oli lauantaina, ja sunnuntaina järjestettiin vapaamuotoisempi lounas hääparin ystäville. Myös pukeutumiseni oli kevyempää, kaivoin kaapista vanhan empiremekkoni. Pitsiviuhka ja -päivänvarjo ovat molemmat ostettu Venetsiasta. Empiremekon kanssa meinasi tulla hätä ja itku, sillä se on kaapissa ollessaan kutistunut. Ehdin antaa sille vähän ensiapua ja leventää sitä selästä, mutta tein sen niin huolimattomasti, että korjausompelu repesi syöksyessäni morsiuskimpun perään. Onneksi paikalla oli hakaneuloja, joilla vahinko korjattiin ja peitettiin pitkällä tukalla. Ja kyllähän minä sen kimpun nappasin.



Muussa elämässä olen aloittanut kesätyöni oppaana Hämeen linnalla. Palaan kuitenkin vanhalle työpaikalleni Amurin työläismuseokortteliin iltapäiväksi ensi sunnuntaina, 12.6. Museolla järjestetään perinteinen käsityötapahtuma, jossa esittelen neulakinnastekniikkaa jo kolmatta kertaa peräkkäin. Kaikki siis sunnuntaina sinne!

Olin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Elävä keskiaika ry:n Konventissa. Ohjelma oli varsin monipuolista ja mielenkiintoista, etenkin kun olin itse myös järjestämässä sitä :D Luennoin lauantai-iltana runolaulusta ja siitä, mistä muualta runoja löytää kuin sammaleista ja hirsien välistä ja miten niitä voi hyödyntää keskiajan elävöittämisessä. Käsityöohjelmaa ei juuri ollut, ehkä osittain siksi, että aikaisemmissa konventeissa ohjelma on koostunut lähinnä niistä. Muutamat käsityöt keskittyivät muualle kuin tekstiiliin: tarjolla oli lamellihaarniskan valmistusta sekä luu- ja sarvitöitä. Itse osallistuin jälkimmäiseen, ihan siitä mielenkiinnosta etten ollut koskaan työstänyt sarvea tai luuta. Ja se oli aika jännää!

Tein kaksi neula-aihiota hirven sääriluusta, mutta valitettavasti toinen napsahti nauhahiomakoneessa poikki. Toisesta sain oikein kelvollisen neulan, jolle onkin käyttöä nyt, kun olen taas hukannut edellisen neulani. Kyllä neula aina työssä kiinni pysyy, mutta mihin sen laittaa, kun työ on valmis? Molemmat katoamiset liittyvät siihen, etten muista, mihin laitoin neulan työn valmistuttua. Muistan kyllä, mitä kummallakin neulalla olen ennen katoamista tehnyt. No, toivottavasti ne löytyvät edes jossain kohtaa. Siihen asti teen töitä ihan itse tekemälläni neulalla!



Kehräsin loppuun myös yhden villahahtuvan ja kertasin langan. Olen vihdoinkin oppinut kehräämään myös ohuempaa lankaa ja tasaisempaakin siitä on tullut. Toisaalta lanka on liian ohutta neulakinnasteluun, mitä tällä hetkellä keskiaikatöistä eniten teen. Lautanauhaakaan noin löyhäkierteisestä ei varmaankaan kannata tehdä, joten luultavasti kehräämistäni langoista syntyy neuletöitä. Yhden vyyhdin värjäsin keltaoranssiksi viime syksynä, ja saa nähdä, päätyykö tämäkin pikkukerä pataan. Oijoi, kohta alkaa värjäyskausi!

Sain myös kesäksi töitä, aloitan toukokuun alusta oppaana Hämeen linnalla. Työ on osa-aikainen, eikä siihen kuulu satunnaisen lippukassailun lisäksi muuta kuin opastamista. Ehdin siis luultavasti tehdä kesällä kaikenlaista, ainakin reissata markkinoilla. Turun keskiaikamarkkinoille menen näillä näkymin kerrankin koko ajaksi, kun tarjolla on muutamakin käsityönäytösprojekti. Saan ilmeisesti myös tuotteita myyntiin, joten ainakin kintaita voisi tehdä ja kenties jotain pussukoitakin. Hämeen markkinoilla saatan joutua olemaan töissä, kun linnankin puolesta tarvitaan työvoimaa. Tietty voisin yöpyä työpaikan vieressä, jos telttaleiri toteutuu tänä vuonna :D Harmi, ettei tänä vuonna järjestetä Hollolan markkinoita, mutta vähän riippuen ensi vuoden työtilanteesta toivoisin pääseväni sinne. Vanhana lahtelaisena Hollolan markkinat ovat kuitenkin mulle ne rakkaimmat, joissa en kuitenkaan ole viiteen vuoteen ollut. Tunnelmansa ja ohjelmansa puolesta suosin kuitenkin Turkua, jossa on mahdollisuus törmätä melkein kaikkiin tuttuihin harrastajiin.

Mielenkiintoinen kesä on siis taas edessä!

Ja jos käsitöiden lisäksi kiinnostaa ruoka, olen alkanut pitää myös ruokablogia nimeltä Kaalinkäärijä. Tällä hetkellä siellä ei juuri ole keskiaika-asiaa, mutta ainakin suomalaisista perinneruuista on jossain kohtaa tulossa asiaa, varmaan pääsiäisenä, kun teen mämmiä. Keskiaikaruuastakin kirjoitan varmasti siinä kohtaa, kun teen sitä, kenties kesän leireillä.

Olen jo aiemmin maininnut ainejärjestöni Patinan historiateemaisista bileistä, jotka ovat yleensä olleet menestys. Pari vuotta sitten (!) kirjoitin kukkamekosta, jonka ompelin lavatanssibileisiin. Lavatanssit ovat tänä vuonna 12.4. Yo-talolla Tampereella, ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, on tanssilava tänäkin vuonna ihan täynnä. Sekä uutta päällepantavaa pitäisi saada. Siitä lisää myöhemmin, sillä maaliskuun puolella saimme nauttia Iloisesta 20-luvusta.

Lavatanssibileet ovat konseptina jo vakiinnuttaneet paikkansa, mutta sen lisäksi järjestetään vuodessa toiset historiateemaiset juhlat. Ollessani itse bile- ja kulttuurivastaavana vuonna 2007 järjestimme ysäribileet (ei hitto että oli hauskaa!), sen jälkeen olemme saaneet nauttia kieltolakibileistä sekä kommunistisista nuorisofestareista. Olin vähän yllättynyt, että tänä vuonna 1920-lukuun päädyttiin jälleen, mutta toisaalta, kieltolakibileet olivat niin mahtavat että kai ne voi uudelleenkin järjestää. Pispalan haulitehdas on todella tunnelmallinen ja sopiva juhlatila.

Koska teemaa kierrätettiin, kierrätin minäkin mekkoni. Tein asun hyvin hutiloiden, joten siitä tuli liian lyhyt ja huonosti istuva. Uusintakierroksen korjaustenkin kanssa tuli sen verran kiire, etten ehtinyt kiinnittää mekon istuvuuteen juurikaan huomiota, helman sain sentään pidennettyä. Eikä 20-luvun mekossa rinnan istuvuus ole ehkä se keskeisin seikka: liian tiukka yläosa litisti rinnat sopivasti ja kaiken kruunasi läjä kaulakoruja ja huivi.





Etsin mekkoa varten inspiraatiota historiallisten pukujen harrastajien Raamatusta, Norah Waughnin teoksesta "The Cut of Women's Clothes 1600 - 1930". Nämä kaksi löytyivät osiosta "Construction of Twentieth-Century Dress", kuva 70. Tykästyin erityisesti epäsymmetriseen helmaan ja kukkaan lanteilla, varsinkin kun minulla oli iso musta ruusuhiuslenkki, jonka hiuslenkkiosa oli mennyt rikki. Kankaana käytin lilaa tekokuituista verhokangasta, jota oli jäänyt yli katossänkyni verhoista. Hetken miettimisen jälkeen minulle valkeni, miten epäsymmetrinen, valuva helma oli toteutettu, ja innostuin ideastani niin, että kaikki muu menikin sitten ihan pieleen.



Kaavaa saa vapaasti soveltaa, kunhan muistaa sovittaa sitä. Levennyskappaleen kohta kannattaa mallata erikseen, ja tietty helman pituus on yksilöllistä. Itse tajusin vasta sovitusvaiheessa, ettei ylälantioni ole puolen metrin levyinen, ja väljensin levennyskohtaa kunnon keskiaikailijan kikalla: neliön mallisella tilkulla, jonka ompelin salmiakkimaisesti kulmaan. Tähän tilkkuun kiinnitin myös kukkasen. Tämä se on luovaa se! Levennyskohtaa ei omaan mekkooni olisi kannattanut kiinnittää ylemmäs, sillä paikka oli hyvä, ylälantiolla, kuten mallikuvassani.

Kuten mainittu, yläosan istuvuus on surkea. Lisäksi kangas on omituisella tavalla kovaa: se ei tunnu päällä epämiellyttävältä, mutta se hiertää kaulaan ja kädenteihin punaiset jäljet, vaikkei olisi edes tiukka. Mutta tärkeintä on kenties se, että näyttää hyvältä. Eikä tarvinnut maksaa mitään, kun tarvikkeet löytyivät kotoa.

Kuvia oli, yllättävää kyllä, vaikea löytää. Vaikka niitä otettiin paljon, harvassa näkyy mekko kokonaan. Muistaakseni pyysin ystävääni ottamaan puvustani kunnon kuvan, mutta se kuva on hänen kamerassaan, josta en sitä nyt tähän hätään saa.



Tämä on kieltolakibileistä '09, jolloin helma oli siis lyhyempi mitä nyt, muttei sitä kovin hyvin näe. Rypytystä ja ruusua sen sijaan näkee vähän.



Tunnelmakuva tältä vuodelta.

On pakko toistaa itseään: olisiko joskus aikaa tehdä jotain kunnolla? Tuleeko vielä kolmas tilaisuus käyttää tätä klänningiä?

Onko sinulla lempivaatetta? Minulla on.

En muista tarkalleen, koska olen sen ostanut, mutta veikkaisin abisyksyäni 2005. Löysin hameen Lahden H&M:sta, mutta en muista rakastuneeni siihen ensi silmäyksellä. Tykkäsin siitä kyllä, ja päätin ostaa sen, vaikka se oli kokoa 46. Voihan siitä napata vähän sivusta pois, ja muistaakseni hame oli vielä 70% alennuksessa, tai ainakin puoleen hintaan, ja ainoa laatuaan.

Hameessa on mustalla pohjalla värikkäitä kukkia. Kangas on 60% puuvillaa ja 40% polyesteria, musta vuori on kokonaan polyesteria. Kaava on kaksiosainen, siinä on vyötärökaarrokekappale sekä helma. Sivussa on vetoketju ja nappi. Lempivaate hameesta tuli vähitellen, kun huomasin, miten hyvin se sopii vartalolleni, kaikenlaisten yläosien, sukkahousujen ja kenkien kanssa sekä talvella että kesällä. Hame on kerännyt myös paljon kehuja, joten en ole mielipiteineni yksin. Samanlaista hametta ei ole vielä vastaan kävellyt, tosin huomasin viime syksynä Tampereen UFF:ssa samasta kankaasta tehdyn jakun. Siinä oli tosin koko ihan pielessä ja hinta aika korkea.

Kuvien etsiminen osoittautui sekä helpoksi että vaikeaksi. Hame on minulla päällä melkein aina, mutta suurin osa koneeltani löytyvistä kuvista on itseni ottamia, enkä juuri koskaan näy niissä. Silloinkin kun näyn, saatan istua niin ettei hame näy. Joitain esimerkkejä kuitenkin bongasin:



Ainejärjestöni Tommy Tabermann -runonlausuntabileistä syksyltä 2007.



Keväällä 2008 vihreän villapaidan kanssa...



...ja sinisen.



Ropeconissa 2007...



...ja 2009, yhdistettynä kolmikolkkahattuun.

Hameeni on käynyt myös ulkomailla:



Venetsiassa keväällä 2007



Prahassa syksyllä 2007



Lontossa keväällä 2008 (kuvassa myös tekemäni vihreä takki)



Roomassa syksyllä 2008



Milanossa keväällä 2010 (kuvassa myös Nanson Lempivaate)

Miksi hameesta bloggaaminen on nyt tullut ajankohtaiseksi? Koska se alkaa kuuden yhteisen vuoden jälkeen hajota. Kukkakuosi on kudottu, ja hameessa on pitkiä lankajuoksuja, jotka tarttuvat helposti kiinni. Vuosien aikana lankoja on irronnut kankaasta jo aika paljon, ja joissain kohdissa kangas on jo lähes purkaantunut. Yritän korjata sitä parhaani mukaan ja leikellä hapsottavia langanpätkiä pois, mutta se on vain ensiapua. Voi hyvin olla, että lempihameeni tie päättyy muutaman vuoden päästä. En ole viime aikoina pitänyt sitä niin paljon kuin aiemmin, koska se näyttää epäsiistiltä.

Ja koska tämä on käsityö- eikä muotiblogi, on hameen kaava edelleen käyttökelpoinen, vaikka itse hame ei olisi. Kaavan saa helposti piirrettyä myös ehjästä hameesta, ja tätä kaavaa käytin jo keväällä 2006 hameeseen, josta minulla ei ole kuvaa. Keväällä 2008 tein hamekaavalla ylioppilaspukuni hameen sinisestä silkistä, myös yläosan kaava on ollut hyvin monikäyttöinen:



Minunkin on pikkuhiljaa alettava totuttautua elämään ilman lempihamettani. Olen yrittänyt päästä eroon myös mustista ja tummista vaatteistani, joten Lempihame 2.0. tein tammikuun alussa ruskeasävyisestä vanhasta kukkaverhosta. Siinä ei ole kiinteää alushametta, ainoastaan kaarroke on vuoritettu.



Toivottavasti tämä pystyy paikkaamaan edeltäjäänsä. Toistaiseksi näyttää hyvältä, ongelmia tuottavat lähinnä tummat yläosat, joita kaappini pursuaa edelleen. Mutta se ei ole tämän hameen vika.