You are viewing paholaisentyota

Oct. 30th, 2012

hatuttaa
Kesä tuli ja meni. Palasin Suomeen, aloitin työt, syyskuun alussa harjoittelun ja kohta on sekin mennyt. Käsityöt ovat jääneet valitettavasti vähemmälle, vaikka kaikenlaista nysväystä on tullut harjoitettua.

Ropeconin pukunäytöksestä sain vihdoin hienon tunnelmakuvan tästä uudesta perusmekostani. Siitä kiitos Tuomas Puikkoselle. Kirjoittamani mekko-ohje on myös saanut paljon kiitosta. Hyvä kuulla, että siitä on ollut apua.

Lokakuussa olin pitkästä aikaa larppaamassa, ja koska pelissä oli viikinkiteema ja oma olkainhameeni on odottanut pitkään valmistumista, ilmoittauduin peliin vähän puku edellä. Hopeoituja solkianikaan en ollut aiemmin päässyt käyttämään, kun se kolttu puuttui. Periaatteessa pelin pukuohje oli enemmän muinaissuomi- kuin skandinaavishenkinen, mutta olkoon. Onhan vaippahame helpompi tehdä, jossei peliin proppeja ole, mutta mielestäni myös proppien saaminen kuntoon ennen peliä on sellainen arvo, että kannattaa tehdä mielummin se omaan kaappiin sopiva mekko kuin täysin peliin sopiva.


Alla on vanhempi perusmekkoni. Lautanauhakoristeita tai vyötä en ehtinyt tehdä, mutta parempi jättää jotain ensi kerraksikin. Vois ehkä tehdä jotain tuolle ryppyhelmallekin.

Olkainhame on tehty kahdesta suorakulmiosta, vyötäröltä lähtevät sivukiilat. Olisin voinut tehdä reilusti leveämmät kiilat, etukiiloja en uskaltanut laittaa kun pikaisesti googlaamissani koltuissa ei yleensä niitä ollut. Viikinkivaatteita on löytynyt todella vähän, ja käsittääkseni olkainhameistakin on säilyneet lähinnä soljet ja yläreuna. Kukaan ei ole siis ihan varma, minkälaisesta mekosta on kyse. Toisaalta myös vähän lyhyemmässä (hah!) hameessa pelkät sivukiilatkin riittävät helman leventämiseen niin, että siinä pystyy kävelemään.

Peli oli ihan mainio, hahmo ei ollut vain pukuuni sopiva vaan myös äärimmäisen hauska pelattava. Kovinkaan julkisesti pelin tapahtumista ei ehkä kannata puhua, mutta hahmoni parannustaidot tulivat kyllä kovasti tarpeeseen. Lisäksi saatiin vähän poliittista kähmintää, järjestetty avioliitto ja kevyttä lannisterointia, if you know what I mean.

Iltapuhteiksi olen vihdoin ottanut nämä langat ja niistä on jo melkein syntynyt villatakki. Siitä ehkä myöhemmin lisää. Saa nähdä, kuinka paljon takki päästää väriä, sillä neuloessa sitä jää kyllä käsiin aika paljon. Samaa vaikutusta en huomannut neuloessani kanervanvihreää lankaa, mutta siinä nyt oli kyseessä ihan eri lanka. Muistaakseni värjäysprosessi ei edellisistä eronnut, mutta ehkä sipulinkuoriväri tarttuu huonommin. Tai langassa on joku käsittely. Tai jotain.

Iltapuku opiskelijabudjetilla

hatuttaa
Olen viettänyt melkein kolme kuukautta työharjoittelussa Uppsalassa. Pidempiaikaiset lukijat saattavat muistaa, että olin täällä neljä vuotta sitten myös vaihdossa. Nyt opintojen loppuvaiheessa tarjoutui vielä viimeinen mahdollisuus lähteä yliopiston tuella ulkomaille, ja siihen tilaisuuteen tietysti tartuin. Elämästä ja Erasmus-harjoittelusta kertoo tarkemmin toinen, tätä reissua varten perustettu blogi Utelias Uppsalassa.

Vaihtosyksynäni olin aktiivisesti mukana silloisen osakuntani kuorossa. Tällä kertaa en ole liikkeellä opiskelijastatuksella, mutta kysyin kuitenkin kuorolta, saisinko heidän vieraanaan osallistua osakunnan kevättanssiaisiin. Onnekseni näin lopulta kävi, vaikka väliin mahtui kaikenlaista säätöä. Yksi säätö oli puvun hankkiminen, siitä kohta lisää.

Rakastan sitä wanhan opiskelijaelämän henkeä ja perinteitä, mitä tässä Pohjoismaiden vanhimmassa yliopistokaupungissa on. Samanlaiseen tunnelmaan saattaa päästä Suomen vanhimmassa yliopistossa Helsingissä, mutta esimerkiksi Tampereella opiskelijaperinteet ovat vielä hyvin nuoria. Osakuntia ei ole kuin nimeksi, ja suurin osa toiminnasta pyörii ainejärjestöjen ympärillä. Se on tietysti siinä mielessä hyvä, että yhteisen pääaineen kautta muutkin kiinnostuksen kohteet saattavat olla samoja. Tampereella kuitenkin ongelmana on tilojen puute. Erinäköisiä saunatiloja löytyy kyllä, mutta osa on ahtaita. Saunailta onkin toiminnan perusmuoto, isoimmat ainejärjestöt järjestävät myös sitsejä, mutta sitsikulttuurikin on nuorta. Oman ainejärjestöni Patinan ensimmäiset sitsit järjestettiin syksyllä 2007 kun olin itse bilevastaavana, ja osa on edelleenkin sitä mieltä, etteivät ne humanisteille sovi.

Mutta siis, pukeutuminen. Melkein jokainen osakunta järjestää syys- ja kevättanssiaiset, joissa pukukoodina on frakki. Naisella tämä tarkoittaa pitkää iltapukua. Sitseillä pukukoodina on yleensä tumma puku, jolloin naisella on siisti, polvet peittävä mekko tai kaksiosainen puku. Ei tällaista Suomessa näe. Oman ainejärjestöni suhteen pukukoodeista on pääasiassa luovuttu, sillä kuvitellaan, etteivät ihmiset jaksa, viitsi tai osaa. Rahakin nähdään esteenä, ja taustalla on myös ajatus siitä, että kaikkien pitää voida olla kykeneviä osallistumaan yhteiseen juhlaan, ja liiallisilla rajoituksilla estetään joidenkin osallistuminen. Tästä seuraa se, että pikkujouluihin, jossa teemana on vuodesta riippuen tumma puku tai pelkkä siisti asu, pojat saattavat tulla farkuissa ja kauluspaidassa ja tytöt mahdottoman lyhyessä, tiukassa mekossa. Sitseillä pukeutuminen vaihtelee, tietystä teemasta haalareiden kautta tummaan pukuun.

Hyvin pukeutuminen on kivaa. Kun arkisin ei juuri tarvitse välittää siitä, mitä päällä on, on ihana kerrankin laittaa kaunis mekko päälle ja hiukset hyvin. Ja sanokaa vanhanaikaiseksi, mutta hyvään pukeutumiseen ei kuulu polvien yläpuolelle ulottuva hame. Ruokaillessa on kohteliasta käyttää huivia olkaimettoman yläosan kanssa, ettei paljasta pintaa ole liikaa. Ainoa tapa olla tyrmäävä ei ole paljas pinta tai lyhyt hame. Katsokaa vaikka Mad Menia.



Jostain syystä ne ihan yhtä köyhät uppsalalaiset opiskelijat onnistuvat pukeutumaan frakkiin tai iltapukuun kahdesti vuodessa ja tummaan pukuun kerran kuussa. Miehillä on sinänsä helpompaa, että hyvää pukua voi käyttää niin kauan kuin siihen mahtuu. Tietysti se, että juhlia on paljon, luo markkinat pukuvuokraamoille.

Mutta se pitkä iltapuku siis? Etsi kirppareilta. Etenkin Pelastusarmeija ja Fida ovat osoittautuneet hyviksi paikoiksi. Maksimekot tulivat muotiin pari kesää sitten, joten kevät- ja kesäkaudelle sopivan mekon voi löytää vaikka H&M:ltä tai Indiskalta. Hillitympi malli käy hyvin asustettuna talvikaudenkin juhliin. Asun pohjakin voi löytyä kirpparilta tai halpakaupasta, vaikka pitkät mekot olisivat harvassa. Niinkuin tässä:



Lähdin kirpparikierrokselle etsimään pitkän puvun lisäksi toppia tai tunikaa, johon voisi yhdistää hameen. Olin etsimässä jotain värikkäämpää, mutta harmaa, helmikoristeinen pitkä toppi toi niin vahvasti mieleen 1930-luvun glamourin, että sille tielle oli nyt sitten lähdettävä. Kirpparilta löytyi onneksi patellavyö, pieni kirjekuorilaukku ja korkokengät. Huivia käytin kaulahuivina kevään.

Jes, yläosa ja asusteet on. Mutta se hame! Luulisi, että joka kirpparilta löytyy pitkä musta hame, mutta ei. Onneksi kuitenkin kirpparin verho/kangasosastolta löytyi paksua, mustaa satiinia, jota vaikutti olevan sellainen pala, että kyllä siitä hame saadaan. Näin tapahtui.

Mittanauhaa minulla ei ollut ja viivottimenkin lainasin töistä, joten vähän heittämällä meni. Aiemmista mokistani olen oppinut, että helmaa kannattaa olla noin kolme metriä, jolloin siinä pystyy kävelemään hyvin eikä halkiota tarvita. Yksi kankaanleveys, 150 cm, on auttamattomasti liian vähän. Kangasta ei kuitenkaan ollut niin paljon ja se oli sen verran paksua, että yksinkertainen laskoshame ei onnistunut. Kaikista helpoin tapa tehdä hame on ottaa kaksi suorakulmiota, joista toinen sivu on kankaan leveys (yleensä n. 150 cm) ja toinen haluttu pituus, ommella sivut yhteen ja rypyttää tai laskostaa vyötärö. Vähempikin leveys riittää, jos hame on lyhyempi, mutta nyt tehdään täyspitkää.

Jouduin raksuttamaan matemaattisia aivojani ja turvautumaan keskiajan kaavoitukseen, mutta päätin lähestyä aihetta kiilojen kautta. Neljä kiilaa, joiden kapeampi pää on karkeasti ottaen vyötärönympärys jaettuna neljällä ja helmaa niin paljon kuin on mahdollista. Tsek. Tämä laskelma on 90-senttiselle vyötärölle (omani on pienempi, mutta halusin ottaa varman päälle). 90 / 4 on 22,5 + saumavaraa = 25 cm. Tämä puoliksi on 12,5. Haluttuun hameen pituuteen kannattaa lisätä ainakin 10 cm, sillä on helpompi ottaa pois kuin lisätä.

Leikkaa ensin halvasta kankaasta mallikappale. Näin näet, onko hameen pituus liian lyhyt tai aivan liian pitkä (jos hame laahaa enemmän kuin kymmenen senttiä lattialla, kannattaa pituutta pienentää jo leikkuuvaiheessa, näin saat leveämmän ylijäämäpalan jolle on enemmän käyttöä). Jos olet leveälantioinen yksilö, kuten minä, saattaa kiilan kulma olla liian suuri ja hame lantiolta liian pieni. Näin kävi minulle oikean kankaan kanssa, mutta onneksi pituutta oli sen verran että saatoin nostaa hametta ylemmäs ja ottaa vyötäröltä enemmän sisään. Jos haluat todella pelata varman päälle ja on kiire, leikkaa kiilat lantion leveyden mukaan ja ota lantion ja vyötärön väliltä sovitusvaiheessa sisään sopiva määrä.

Huom! Älä leikkaa näin, jos kankaassa on kuvio! Koska kiilat on leikattu kuteen suuntaisesti (= hulpio ylä- ja alareunassa), kiiltävät ne samalla tavalla. Palat voivat näyttää erivärisiltä (~kiiltoisilta), jos kiilat leikataan loimen suuntaan. Näin käy esim. sametin kanssa. Toisaalta ne asetellaan symmetrisesti, joten vahinkoon ei välttämättä koko projekti kaadu, mutta tuloksena voi olla raitahame.

Yksinkertaisella kankaalla leikkuusuunnitelma on tämä ja tuloksena kolme isoa kiilaa ja kaksi puolikasta:



Leikkaa ensin harmaa ylijäämäpala pois, niin kangasta on helpompi käsitellä. Hameen pituudesta riippuen ylijäämäpalasta voi tulla yläosa, huivi tai ainakin hiton monta pussukkaa. Siitä voi myös leikata vyötärökaitaleen.

Kankaan voi myös taitella, jolloin leikkaaminen nopeutuu. Taitosten paikat näkyvät myös leikkuusuunnitelmassa. Ensin taitetaan keskeltä, sitten uudestaan keskeltä niin, että leikataan neljän kankaan läpi.


Sitten vaan sauma kerrallaan kiinni. Yläreunat ylös, alareunat alas ja sivusaumat kiinni. Puolikkaat kiilat ommellaan suorasta sivusta toisiinsa, ja minä jätin yläreunaan halkion josta hame saadaan päälle. Halutessaan siihen voi ommella vaikka vetoketjun. Vyötärön huolittelu jäi olemattomaksi, koska tiesin parantelevani tätä kotona koneen kanssa, mutta vyötärön voi kääntää vaikkapa jämäpalasta leikatun nauhan avulla. Halutessaan yläreunaa voi myös muotoilla pyöreämmäksi.

Helma tasataan, tarvittaessa lyhennetään haluttuun pituuteen ja käännetään.

Tämän ompelee käsinkin köyhä opiskelija pienessä vuokrahuoneessaan. Koneella käy tietysti nopeammin, en esimerkiksi huolitellut saumanvaroja kun kangas ei ole kovin purkautuvaa.

Maailman paras mekko

hatuttaa
Tuon tässä nyt esille asian, jonka toivoisin jokaisen, joka aikoo aloittaa keskiaikaharrastuksen, ottavan huomioon: kannattaa tehdä alusta asti sellaisia vaatteita, joita kehtaa pitää myöhemmin. Vaikka alussa olisikin sitä mieltä, että on pakko saada liehuvahihainen värikäs puuvilla/pellavamekko, harrastuksen jatkuessa saattaa alkaa kaivata autenttisempaa kangasta, mallia ja ompelua. Olen itse nyt aika pahasti siinä tilanteessa, että kaappini on täynnä vaatteita muttei mitään päällepantavaa. Vuosia sitten tehdyt liehukehelmat ja värikkäät pellavamekot eivät joko enää sovi tai edusta sellaista historiaharrastusta mitä haluan itse edistää. Yksi on pysynyt, elämäni toinen (ehkä kolmas?) larppivaate, valkoisesta pellavasta tehty Euran emännän mekko. Tosin olisin voinut tehdä siihen leveämmät saumavarat ja ommella sen paremmin, sillä kymmenen vuoden (kröhöm) jälkeen se on vähän kinttana, saumoista ei voi päästää ja huonosti huolitellut saumat ovat purkautuneet niin että se vähän irvistää. Mutta ihan hyvä ikä vaatteelle silti.

Larppaus on tosin asia erikseen, sitä varten joutuu hankkimaan mitä mielikuvituksellisinta roinaa, ja ei-keskiaikakelpoiset lärpäkkeet menisivät fantasian puolella tosi hyvin, jos joku vielä fantasiapelejä kirjoittaisi.

Mutta asiaan.

Ajattelin jakaa tässä hyväksihavaitun perusmekon ohjeen. Mekko on leikkauksiltaan yksinkertainen, vaikka siinä onkin jokunen sauma. Tyyliltään mekko kattaa noin tuhannen vuoden ajanjakson: kansainvaellusajasta viikinki- ja keskiajan kautta renessanssiin, jolloin paita+hame-yhdistelmä ja vyötärösaumalliset mekot alkoivat tulla hallitseviksi. Tietenkään muodikas tämä ei ole enää 1300- tai 1400-luvuilla, jolloin mekot alkoivat olla istuvia, mutta muotiin on vain harvoilla ollut varaa. Vastaavanlainen perusmekko voitiin tehdä jo 1200-luvulla istutetulla hihalla (esim. tämä Piian mainio puku), mutta jos saumojen lukumäärää ja sijaintia ei lähde tarkemmin tutkimaan, mekon ulkomuoto on melkein sama.

Pellavasta tehtynä tämä on mainio alusmekko, villasta tehtynä mainio päällysmekko. Tämän päälle voi pukea niin viikinkiaikaisen olkainhameen kuin helvetinikkunamekon. Hillityn värisenä tai jopa värjäämättömänä se käy niin alhaiselle, keskiluokkaiselle tai asusteilla muokattuna ylhäisellekin. Eikä tarvitse katua sitten, kun tietämys pukuhistoriasta lisääntyy. Ja tälle mekolle tulee aina käyttöä, itse olen käyttänyt sitä kotioloissakin viime talven pakkasissa.

Helmaa lyhentämällä tästä saa myös miehen paidan. Ja larppaajat: näin saa myös eeppisen velhonkaavun tai takin, jos sen leikkaa edestä auki. Lisää vain huppu niin menee vaikka jedille.

Tein tällä kaavalla mekon nelisen vuotta sitten Hopeavirta-liveroolipeliin, jossa pelasin slaavilaissyntyistä naista. Asuun kuului myös samasta kankaasta tehty pillerihattu, pellavahuivi ja rus-takki. Kuvaa tästä ei valitettavasti ole. Huomasin mekon käytännöllisyyden monissa muissakin keskiaikatapahtumissa ja joissain larpeissa. Se sopii asusteista riippuen melkein minne ja millaiselle hahmolle vaan. Yhdistettynä nahkakorselettiin, häntään ja takkutukkaan olen pelannut tässä peikkoa. Mekon voi vetäistä saunan jälkeen päälleen. Siinä voi myös nukkua.

Ja koska se on niin hyvä, pitää tehdä toinenkin. Etenkin, kun tarvitsin maaliskuussa mekon melkein samankokoiselle siskolleni Mímirin malja -viikinkitapahtumaan ja toukokuun alussa on luvassa Completorium (pelin pukeutumisohjeissa todetaankin, että mikäli haluaa lähestyä peliä syynä tehdä uusia vaatteita..).



Pohja on siis tämä:


Mekossa on kapenevat hihat, pieni kaula-aukko sekä kiilat sivusaumoissa, edessä ja takana. Vasemmanpuoleinen irtokiila, leikatessa 2 kpl, tulevat siis mekon eteen ja taakse.

Itselleni tämä on just passeli, mutta tietysti meitä on moneen junaan. Tärkeimpiä mittoja ovat mekon pituus, rinnanympärys ja hihan pituus. Mekon (+kiilojen) ja hihan pituuksia on helppo muuttaa, rinnanympärys vaikuttaa etu- ja takakappaleen leveyteen. Oma rinnanympärykseni on noin 100 cm, se jaettuna kahdella on 50 cm, josta saadaan etu- ja takakappaleen leveydet. Mekon pituus olasta helmaan on 150 cm, eli juuri sopivasti standardikankaanleveys. Pään kanssa olen 169 cm pitkä. Käteni ovat normaalia pidemmät, siksi oman mekkoni hihan pituus on 60 cm. Kannattaa tehdä reilu, sillä riittävän pitkät hihat, jopa sellaiset, että ne menevät vähän rypylle, ovat tosi kivat. Lisäksi niistä on helppo ottaa pois. Etu- ja takakappaleen leveydestä riippuen olka saattaa laskeutua alas, jolloin hihan pituutta tarvitaan vähemmän.

Näissä mitoissa on n. 1 cm saumanvarat. Jos teet niin rispaantuvasta kankaasta, että saumanvarat tarvitsee kääntää, lisää mittoihin pari senttiä. Kuitenkin kyseessä on kohtuullisen väljä mekko, joten mittojen ei ole pakko olla millintarkkoja.

Tee sovitusversio. Tee liian iso kuin liian pieni. Tämä mekko on hyvä myös väljänä, mutta tarvittaessa siitä saa myös yläosaltaan niukan, jopa rintoja tukevan alusmekon. Tällöin hihan leveyttä ja kainalokiilan kokoa säätämällä koko mekon kapein kohta asettuu rintojen alle, eli etu- ja takakappaleen leveys on puolet rintaliivien ympärysmitasta. Tämän toimivuus riippuu tosin kankaan joustavuudesta ja rintojen koosta.

Näin mekon saa leikattua alle kolmesta metristä kangasta:

Harmaat palat ovat ylijäämiä. Hihojen kavennuskappaleista saa olla aika nero, että mitään keksii, mutta kiilojen alla olevasta 20 x 40 cm palasta tekee jo vaikka pussukan. Keskiajalla kangas oli kallista, ja niin on hyvä villakangas nykyäänkin. Itse ostan mekkooni yleensä kolme metriä ja leikkaan sen suurinpiirtein näin. Istuva mekko, esim. etunyöritetty, vaatii suurinpiirtein saman verran, mutta siitä tulee enemmän leikkuujätettä hihaistutuksen takia. Toisaalta kiilat ovat lyhyemmät, koska ne alkavat vasta vyötäröltä.

Eurokankaan villakankaisiin on yleensä lisätty jotain muuta (teko)kuitua, sillä jos kuitua on alle 10 %, ei sitä tarvitse erikseen ilmoittaa. Lisäksi takkikankaat voivat olla liian paksuja keskiaikavaatteisiin. Tekokuitujen olemassaolo on helppo testata polttokokeella: pyydä pieni pala ja sytytä se palamaan. Tekokuidut sulavat, mutta täysvilla palaa huonosti. Tekokuidut vaikuttavat vaatteen käyttömukavuuteen: pienikin osuus alkaa helposti hiostaa.

100% villakangasta kannattaa ostaa esim. Medeltidsmodelta, valikoima on hyvä ja vaikka hinta tuntuu Eurokankaan takkikankaisiin nähden suolaiselta, on se sen väärti. Välillä saa myös vähän alennusta: olin ajatellut tekeväni harmaan, jopa värjäämättömän mekon, mutta tarjous tummanvihreästä toimikkaasta ratkaisi tämän mekon kohtalon. Kerstin on mukava, tilaus hoituu myös englanniksi ja tavarat tulevat nopeasti. Kannattaa muuten tilata firman (oman, äidin, serkun tai kaverin työpaikan) osoitteella, postituskulut ovat huomattavasti halvemmat. Kotimaisia toimittajia taitaa olla vain yksi, Tippet.

Ja sitten leikkaamaan!

Ensin leikataan etu- ja takakappaleet, 150 x 50 cm kumpikin. Yleensä leikkaan jo tässä vaiheessa kaula-aukon. Se menee melkein näin (HUOM! 20 ja 10 cm ovat vaihtaneet paikkaa, kaula-aukon leveyden tulisi olla 20 cm ja olkien 10 cm!):

Näin saa pienen ja sievän kaula-aukon. Jos haluaa avoimempaa, venemäisempää tai vaikka halkiolla, siitä vaan. Mutta kannattaa sovittaa useasti, vaikka luulisi ottavansa vain vähän ottaa yleensä liikaa, ja sitä on vaikea paikata. Reunan kääntämiseen ei yleensä tarvita paljoakaan saumanvaraa.

Aloita neulaamalla yksinkertaisen kappaleen päätyyn neula keskikohtaan ja sen molemmille puolille neulat siihen, mistä kaula-aukko alkaa (tässä tapauksessa 20 cm leveydeltä, eli 10 cm keskikohdasta kumpaankin suuntaan). Keskikohdasta vielä vaakasuuntainen neula joko 7 tai 5 cm päähän, riippuen siitä teetkö etu- vai takakappaletta:



Kaula-aukon mallin voi halutessaan piirtää, mutta mä leikkaan yleensä vapaalla kädellä ja puolivälissä taitan valmiin puoliskon leikkaamattoman päälle, niin tulee melkein samanlaiset.



Etu- ja takakappaleeseen tulee leikata keskelle myös halkio, johon kiila tulee (ks. mallikuva). Mallikuvassa olen piirtänyt kiilan alkamaan samasta kohtaa kuin sivukiilat, jolloin mekon vyötärölinja nousee käytännössä rintojen alle. Tämä antaa tilaa vatsalle eikä silloin mene melkein yhtään kangasta hukkaan. Itse kuitenkin tykkään aloittaa etu- ja takakiilat vasta vyötäröltä, jolloin vyötärö erottuu paremmin. Tällöin kuitenkin kiiloja pitää hieman muotoilla ja niistä jää vähän yli. Halkiota voi halutessaan myöhemmin syventää, mutta sen kasaanompelu näyttää hassulta, joten ota vähän kerrallaan.



Seuraavaksi hihat, joita varten leikataan kaksi 60 x 60 cm kappaletta. Toiseen päähän merkitään keskikohta, ja sen molemmille puolille kohta, josta leikataan pois hihakavennukset. Tässä tapauksessa hihansuun leveys on 30 cm, mutta se voi olla leveämpi tai kapeampi, mikä hyvältä tuntuu. Leikkauskohdan voi piirtääkin, itse leikkaan nykyään vapaasti.



Hihojen vierestä leikataan leikkuusuunnitelman mukaan kaksi 10 x 10 cm kainalotilkkua. Lisäksi jää ylijäämäpala = pussukka-aihio.

Helmakiilojen leikkaamisesta mulla ei valitettavasti ole hyvää kuvaa, osittain siksi että tein sen vähän eri (=tyhmemmällä) tavalla kuin tässä ideaalimallissa. Toivottavasti leikkuusuunnitelma ja mitat selkeyttävät. Tässäkin leikkuulinjan voi piirtää, jos haluaa olla varma. Yleensä kiilasta tulee liian pitkä, sillä vaikka laskisikin kolmion pisimmän sivun yhtä pitkäksi kuin halkio, joustaa vinoon leikattu reuna eri tavalla kuin suora ja yleensä kiilan aloituskohta on aikamoista taiturointia. Juurikin kiilojen, sekä tasasivuisten että kainalotilkun, ompelussa kannattaa siirtyä käsipeliin, vaikka muuten konetta käyttäisikin.

Kun palat on leikattu, on aika siirtyä ompeluun. Itse suosin nykyään käsinompelua, enkä pelkästään autenttisuuden vuoksi. Käsin voi ommella vaikka sohvalla telkkaria katsellessa tai seurassa. Työn voi ottaa myös mukaan ja tehdä melkein missä vaan. Lisäksi historiallisten vaatteiden kiilat on usein helpompi tehdä käsin. Käsinompeluun vinkkejä antaa mm. Neulakko, pistoissa neuvoo EKryn kirjasto. Tämä mekko on ommeltu vihreällä Gütermanin silkkilangalla, jota löytää useimmista hyvinvarustelluista käsityöliikkeistä. Saumat ovat etupistoa ja saumavarojen huolittelu luotospistolla. Reunaa ei ole käännetty, mikä mahdollistaa n. 1 cm saumavaran. Tämä riippuu paljon kankaan purkautuvuudesta. Helma on kertaalleen käännetty luotospistolla, samoin hihansuut. Kaula-aukko on myöskin käännetty kertaalleen ja huoliteltu luotospistoilla, mutta sitä tukemaan on ommeltu pari riviä etupistoja. Ehkä jossain kohtaa (!) ompelen siihen kapean silkkinauhan, jottei villa veny käytössä ja ala lerpattaa.

Tässä ompelujärjestys, jota itse suosin:

1. Ompele olkasaumat
2. Ompele hihat kiinni etu- ja takakappaleisiin niin, että asetat hihan keskikohdan olkasaumaan ja kiinnität nuppineuloilla keskeltä lähtien. Näin hiha asettuu oikeasti keskelle.
3. Ompele kainalotilkku. Tämä on ompelun vaikein kohta, mutta onneksi purettavaa ei ole paljon. Tilkun paikkaa ja sitä, mikä sivu pitäisi mihinkin reunaan ommella, voi hahmottaa mallikuvan avulla. Aseta mekko T-paidaksi, taita kainalotilkku suorakulmaiseksi kolmioksi, jossa taitosta ei ommella mihinkään kiinni. Yksinkertaiset reunat ommellaan mekkoon kiinni, niin, että yksi sivu ommellaan etukappaleeseen, toinen hihasauman etupuolelle, kolmas hihasauman takapuolelle ja neljäs takakappaleeseen. Tämä alkaa sitten jossain kohtaa sujua, mutta ei ehkä vielä viidennen tai kuudennenkaan mekon jälkeen.
4. Ompele nyt vasta hihan sisäsauma.


Kainalokiila kuten mallikuvassa

Tässä kohtaa voi sovittaa: miltä kaula-aukko näyttää, roikkuuko olkapäät, mikä on hihan pituus, kiristääkö?

5. Ompele helmakiilan puolikkaat suorista sivuistaan yhteen niin, että saat neljännen ison kiilan.
6. Ompele puolikkaista kasattu kiila mekon sivusaumaan. Kiilan yläosaa joutuu vähän temppuilemaan, mutta sekin paranee harjoittelemalla. Kiilat kannattaa ommella ylhäältä alas, jolloin ne laskeutuvat kauniimmin.


Yllä hiha, välissä neliömäinen kainalotilkku, alla kiinniommeltua sivukiilaa.

7. Ompele toinen sivukiila. Jos haluat mekosta symmetrisen, voi tämän keskelle ommella valesauman. Niitäkin on keskiajalla käytetty.
8. Ompele etu- ja takakiilat ylhäältä alas. Näissä kiilan kärki on erityisen hankala ja siitä saa siistin vain harjoittelemalla.
9. Sovita, tasaa ja huolittele helma ja hihansuut haluamallasi tavalla. Tarkista kaula-aukon sopivuus ja huolittele sekin.

Valmis!

Paperilla tämä on tosin helpompaa kuin käytännössä, enkä minäkään sitä ihan näin tee. Mutta tämä on yksi niistä asioista, joissa harjoittelu todella tekee mestarin.

Ehkä kuvakin mekosta on luvassa sitten toukokuun alussa.

Kinnastehdas

hatuttaa
Viime aikoina on tullut tehtyä neulakintaita ihan urakalla. Kaikista en ole muistanut ottaa edes kuvia. Joulua ennen sain tilaustyöksi vihreät kintaat, joihin tuli myös valkoinen lettireunus. Väriä yritin saada useamman kerran aikaiseksi. Koska kintaat olivat lahja, en voinut siitä sen tarkemmin puhua, mutta nyt on lahjat avattu ja tällaiset sieltä paljastui:


Lettireunukseen käytin Sahran mainiota ohjetta. Tein yhden kerroksen valkoisella ja sitten kuvion. Oma kinnastehtaani ei varmasti koskaan pääse samanlaiseen vauhtiin kuin hänellä, mutta se anteeksi suotakoon.



Lahjan saaja oli käsittääkseni tyytyväinen, mikä on aina ilo kuulla.

Ylimääräiset kintaat olen vienyt myyntiin Lammasmaailmaan, missä on paljon kaikkea muutakin kivaa. Loppuviikosta vien varmaankin taas lisää. Ja jossei sieltä löydy sopivaa tumppua talvipakkasiin, teen mielelläni ihan uniikkejakin kintaita, tai muita tuotoksia.

Neulakinnasta ja väripataa

hatuttaa
Sain kuin sainkin loppujen lopuksi vihreää aikaiseksi: se onnistui alunapuretuksella ja punasipulinkuorilla. Kuitenkin jostain kumman syystä vihertävä sävy tarttui vain harmaaseen lankaan valkoisen jäädessä neonkeltaiseksi (!). Onpahan ainakin jännää, jossei muuta.



Vaikka värin saamisessa useampi vyyhti menikin väärän väriseksi, keksin kuitenkin niille käyttöä. Kermanvaalea kanerva ja ruskea punasipuli sopivat yllättävän kivasti yhteen, ja päätin samalla testata ajatustani kahden värin aloituksesta. Pyöreää moniväristä aloitusta on esitelty esimerkiksi Sahran blogissa (tosin en vieläkään tajua, miten tuo kolmella värillä tehdään). Itse olen kuitenkin tykästynyt tekemään lättäpäisiä (ts. suomalaisia) kintaita, ja päätin kokeilla kahta väriä siihen. Raidallisia tumppuja olen tehnyt aikaisemminkin, mutta niihin olen aina tehnyt sauman käden ulkosyrjään. Kahden värin aloituksessa saumaa ei tule, sillä molemmat värit kiertävät omaa spiraaliaan eikä väriä tarvitse siinä mielessä vaihtaa kesken kaiken. Toivottavasti kuvista on apua.



Ensin tehdään halutun mittainen aloitusketju ensimmäisellä värillä siihen asti, kun yhdellä värillä käännyttäisiin. Käytän itse tässä suomalaista pistoa, mutta periaate toimii varmasti muissakin pistoissa.



Ensimmäisellä värillä ei käännytäkään, vaan aloitetaan toisella värillä. Uudet pistot tehdään ketjun alaosaan. Tämä vaihe voi vaatia vähän kääntelyä, mutta ehkä eniten tolkkua siihen saa, kun miettii, miten kääntyisi ensimmäisellä värillä. Uuden värin pistot tulevat samaan paikkaan ja samoin päin. Jätin kolme viimeisintä pistoa välistä, kuten yhdellä värillä käännyttäessä.



Neulaa kerros toisella värillä loppuun asti. Värien väliin jäävä sauma on lopullisessa työssä kintaan kärki.



Käänny reunan yli kuten normaalistikin. Koska tarkoitus on saada aikaan putkilo, ei tasoa, jouduin näissä kuvissa hieman venyttämään kulmia että saan pistot esiin.



Tee toinen puoli toisella värillä (käänsin tässä kohtaa työn toisin päin).



Et voi jatkaa toisella värillä ennen kuin teet ensimmäistä kierroksen. Ota siis aloituksessa käyttämäsi lanka ja tee sillä kerros.



Näin.



Sitten taas kerros toisella värillä.

Näin jatketaan peukaloon asti, sopivalla kohdalla jätetään peukalon kohdalle aukko kuten yhdellä värillä tehtäessä ja sopivan pituuden saavutettua päätetään työ normaalisti. Päättelin molemmat langat samaan kohtaan, kuin olin ne aloittanut, eli tein täydet kierrokset ja kumpikin lanka päättyy eri reunaan. Otin minä näistäkin vaiheista kuvia, mutta juuri nyt en saa niitä kamerastani ulos. Ehkä joskus toiste, mutta tästä pääsee varmaan ideaan kiinni.

Tässä osoittaa mahtavuutensa myös itse tekemäni luuneula!

Ei aina käy niin kuin haaveillaan

hatuttaa
Koska syksy on jo pitkällä ja alkaa vaikuttaa entistäkin epätoivoisemmalta päästä vielä värjäämään mökille, pyysin vanhempia tuomaan värjäyskattilani ja vähän kanervia kaupunkiin. Avokkini on marraskuun poissa, joten ehdin värjäilemään ihan yksinäni, ilman valituksia hajusta tai sotkuisuudesta. En kuitenkaan ehtinyt kanervankeittoon ihan heti padan saatuani, vaan ne ehtivät kuivahtaa, ja lopputulos ei ihan ollut sitä, mitä olin tottunut kanervasta saamaan:



Vrt. parin vuoden takainen kirkkaanvihreä:



Värjäsin ohuempaa ja paksumpaa valkoista sekä paksumpaa luonnonharmaata. Väri on hailakan keltaisenrusehtava, ja varmasti ihan käytettävä, kun sen yhdistää johonkin muuhun. Ohuin lanka on menossa pirtanauhaksi, joten siinä yhdistely on helppoa, mutta tuon paksumman taidan heittää uudestaan johonkin liemeen. Tarkoitukseni on saada aikaiseksi tummanvihreää erästä tilausta varten, mutta saa nähdä, meneekö ihan metsään. Kokeilen vielä punasipulilla, josta tuli ainakin viime vuonna kiva vihreä.



Keltasipuliakin pitäisi heittää pataan, ennen kuin tuo mies saapuu takaisin.

Johtuukohan värimuutos kanervien kuivahtamisesta vai kaupungin vesijohtovedestä? Luultavasti molemmista. Kuitenkin muut kertovat saaneensa kanervalla lähinnä erisävyisiä keltaisia, ei vihreää, mitä olen jo aikaisemmin mökillä värjätessäni ihmetellyt. On tämä jännä maailma, sano.

Hei viikonloppuna taas käsityömessut (http://www.kadentaidot.fi/) Tampereella! Olen itse menossa perjantaina, sillä viikonloppu menee taas töissä. (miksi tässä uudessa journalissa ei pysty käyttämään enää html-komentoja?)

Lammas tekee hyvää!

hatuttaa
Tampereen kauppahallissa on avannut Lammasmaailman myymälä. Puodista saa lammasta monessa eri muodossa, pääasiassa lihana ja villana. Talven varalle sieltä saa myös meikäläisen neulakintaita! Vein muutaman parin sinne myyntiin, mutten valitettavasti muistanut ottaa niistä kuvia. En myöskään tiedä, mikä kintaiden jälleenmyyntihinnaksi tuli. Myyntitilaisuus tuli vähän puskan takaa, ja hoidin tuon aika nopeasti ennen kuin lähdin syyskuun alussa Turkuun kuudeksi viikoksi. Olen vielä parin viikon ajan arkipäivät museologian harjoittelussa Aboa Vetus & Ars Novassa, viikonloput pääasiassa Tampereella. Puhetta oli myös siitä, että palattuani Tampereelle järjestäisin Lammasmaailmassa neulakinnasopetusta, mutta sitä pitää selvittää vielä vähän tarkemmin.

Koska talvi tulee ihan just, kannattaa nyt jo tilata uudet kintaat, pipo, sukat, tossut tai jotain ihan muuta. Teen mielelläni tilaustöitä, jotain minulla on myös kotivarastossa sillä Lammasmaailma ottaa myyntiin vain sataprosenttisesta kotimaisesta villasta tehtyjä tuotteita. Sen takia siellä ei vielä ole esimerkiksi pirtanauha-avaimenperiä, koska ne on tehty kaiken maailman jämälangoista, jotka toki ovat pääasiassa villaa ja kotimaista. Eivät kuitenkaan täysin. Joten kudontaa on vielä edessä, sillä tarkoitus on tehdä täysvillaisia nauhoja myyntiin.

Innostun aina välillä lampaista oikein kunnolla, enkä ole näköjään ainut. Toivottavasti sitten joskus minullakin on se punainen tupa, perunamaa ja pari lammasta.

Sipulinkuorikeittoa

hatuttaa
Tänä kesänä värjäilyt jäivät jälleen kerran aika vähälle, mutta jotain sain sentään aikaiseksi. Olen jo useampana talvena kaivannut siistiä villatakkia. Minulla on paljon kivoja t-paitoja, joista harmittavan moni jää aluspaidoiksi umpinaisten neuleiden alle. En halunnut tehdä asiaa helpoimman kautta ja lahjoittaa rahojani ruotsalaiselle halpaketjulle, vaan päätin harrastaa käsitöitä oikein kunnolla. Ostin Pirkan neulelankaa ja iskin sen sipulinkuoren kanssa pataan. Tietty, jos olisin ollut oikein hullu, olisin kehrännyt langankin itse, mutten minäkään nyt kaikkeen pysty.

Unohdin ottaa kuvia itse värjäilyistä, mutta ei touhu juurikaan eroa edellisvuoden vastaavasta. Ainoastaan langan määrässä on eroa. Neuloin mallitilkun ennen värjäystä, ja langan tietojen mukaan laskeskelin, että lankaa kuluu takkiin n. 600 g. Koska joudun gorillakäsieni takia tekemään ohjetta pidemmät hihat ja tätä värierää ei saa lisää, ostin saman tien 700 g. Tulipahan samalla testattua, kuinka paljon lankaa väripataani mahtuu. Ei enempää.

Sipulinkuoria minulla oli kahden litran täyteenpakattu jäätelöpurkillinen. Langat puretin alunalla. Olisin ehkä toivonut oranssihtavampaa väriä, mutta tähän erään pätee sama lainalaisuus kuin muihinkin kasvivärjättyihin lankoihin: valo muuttaa niiden väriä. Välillä langat ovat haaleankeltaisia, välillä juuri sen oranssinkellertäviä mitä toivoinkin. Ehkä tätä takkia voi valmiina käyttää vain oikeanlaisessa valossa. Pelästyinkin lankoja huuhdellessani, onko väri imeytynyt epätasaisesti, mutta värinvaihtelut johtuvatkin vain valon tulosuunnasta lankaa nostellessa. Ehkä tästä vielä kalu tulee. Kuvan väri ei vastaa todellisuutta, mutta näytetään nyt kuitenkin. Reilusti valkoiset kohdat ovat haltijalankaa, jota en kerimättömästä vyyhdistä ole vielä ottanut pois.



Ja nyt muihin neuleuutisiin: sain kuvan pikku-Hankista liivissään, ja on niin komia pikkumies ettei!

Ja muita käsityöuutisia: Lempikangaskauppani Lahdessa on liittynyt Internetiin! Siellä on aukioloaikojen lisäksi myös blogi! Olen välillä miettinyt, miten heillä menee, kun en enää ole tekemässä ostoksiani yhtä vakituisesti, mutta luultavasti Neurokankaaseen kuulumattomalle kaupalle on tarvetta. Matonkuteiden myynnillä saattaa myös olla osuutta asiaan, ja bongasin blogista myös idean, jonka kangaspuutonkin voi toteuttaa. Ihana tyyny!

Toukokuun tekemättömät ja tehdyt

hatuttaa
Tänäkin vuonna käsityöharrastajien piirissä yritettiin saada tekemätöntä tehdyksi ja rohkaistiin siihen järjestämällä Tekemättömien toukokuu. Toukokuu on nyt ohi, enkä kovin kunnianhimoista listaa itselleni kirjoittanut. Äitini lähti sukulaisten luo Kanadaan, joten laitoin hänen mukaansa serkkuni esikoiselle tekemäni liivin. Siitä piti tulla paita, mutta toisin kävi. Ihan söpö se on näinkin. Ohje on toukokuun Suuresta Käsityölehdestä, mistä ideankin sain.



Muut keskeneräiset projektini liittyivät hyvin kiinteästi loppukuusta järjestettyihin ystävieni häihin. Molemmat ovat historiallisten tanssien harrastajia ja vähän larppaajiakin, joten juhlien teemana oli luonnollisesti historia. Aikakauden kanssa ei oltu niin tarkkoja, vaikka juhlatila, Macbeth-sali, oli jo nimensäkin perusteella keskiaika/renessanssihenkinen. Juhlat olivat kaksipäiväiset, joten luonnollisesti molemmille päiville piti olla oma pukunsa. Päädyin itse hääjuhlan osalta keskiaikamekkoon ja sunnuntain lounaalle kevyempään empirepukuun. Molempia pukuja piti tietysti vähän korjata.

Mutta ensin lahja. Sen pitäisi olla jotain sellaista, mikä sopii renessanssiasun kanssa. Koska nurkissa lojui käyttämättömiä sametinpaloja sekä silkkilankoja, päätin tehdä niistä hääparille pussukat.



Hyödynsin pussukoihin paljon Medieval Silkworkin ohjeita. Pussukan ulkopuoli on samettia, johon kirjoin pieniä pilkkuja, ja siinä on pellavainen vuori. Vuori on ommeltu jokaiseen kappaleeseen erikseen oikeat puolet vastakkain, jonka jälkeen kappale on käännetty. Reunat on kiinnitetty lautanauhalla. Medieval Silkworkissa neuvotaan käyttämään iskunyöriä, mutta koska lautanauha on minulle tutumpi ja sitäkin on pussukoiden reunoissa käytetty, päätin käyttää sitä. Loimi ja kude on napinläpisilkkiä, kuten kaikki työssä käytetyt silkkilangat.



Työ oli vaikea pitää suorassa, sillä laudoilla oli tapana kääntyä. Oli myös vaikeaa pitää pistojen välit tarpeeksi pieninä, jottei reuna ala kiristyä. Siitä tulikin aika kireä, mutta käytössä se tuskin häiritsee. Pussukoiden alareunassa on silkistä tehdyt tupsut, joiden päitä en leikannut auki. Pelkäsin, että lanka alkaa liiaksi purkautua, sillä kierre ei ole kovin vahva. Silkkilanka oli rullalta otettaessa vähän ryppyistä, mutta kastelemalla vedellä tupsu suoristui.



Pussukoiden sulkeminen hoituu ohuilla silkkinyöreillä, jotka on isolla neulalla pujotettu suoraan kankaan läpi, eli nyörikujaa ei ole tehty. Nyörejä on kaksi, jotta kiristys olisi tasaisempi. Toisin kuin useimmissa pussukoissa, näistä kiristysnyöreistä ei ripusteta pussia vyölle. Kantokahva on erillinen, pussinsuulle päistään ommeltu lautanauha.



Lisää kuvia löytyy verkkoalbumistani.

Sitten pukuihin! Varsinaisessa hääjuhlassa käytin jo aiemmin esiteltyä sinistä päheilymekkoa, jonka kanssa olen tuskaillut hihojen istuvuuden suhteen. Päädyin ennen häitä lisäämään kainaloon pienen kiilan, joka helpotti tilannetta tuntuvasti. Nyt vielä, kun ehtisin huolitella kaikki mekon sisäsaumat, tulisi siitä kestävämpi. Ja koska kesähäissä pitää aina olla hattu, laitoin minäkin lampunvarjostimen päähän. Juhlapaikan sisäinen loistokkuus ei korreloi ulkotilojen kanssa; pihalta löytyy Sörnäisten vanhaa teollisuusaluetta.



Varsinainen hääjuhla oli lauantaina, ja sunnuntaina järjestettiin vapaamuotoisempi lounas hääparin ystäville. Myös pukeutumiseni oli kevyempää, kaivoin kaapista vanhan empiremekkoni. Pitsiviuhka ja -päivänvarjo ovat molemmat ostettu Venetsiasta. Empiremekon kanssa meinasi tulla hätä ja itku, sillä se on kaapissa ollessaan kutistunut. Ehdin antaa sille vähän ensiapua ja leventää sitä selästä, mutta tein sen niin huolimattomasti, että korjausompelu repesi syöksyessäni morsiuskimpun perään. Onneksi paikalla oli hakaneuloja, joilla vahinko korjattiin ja peitettiin pitkällä tukalla. Ja kyllähän minä sen kimpun nappasin.



Muussa elämässä olen aloittanut kesätyöni oppaana Hämeen linnalla. Palaan kuitenkin vanhalle työpaikalleni Amurin työläismuseokortteliin iltapäiväksi ensi sunnuntaina, 12.6. Museolla järjestetään perinteinen käsityötapahtuma, jossa esittelen neulakinnastekniikkaa jo kolmatta kertaa peräkkäin. Kaikki siis sunnuntaina sinne!

Uudella neulalla kesää kohti!

hatuttaa
Olin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Elävä keskiaika ry:n Konventissa. Ohjelma oli varsin monipuolista ja mielenkiintoista, etenkin kun olin itse myös järjestämässä sitä :D Luennoin lauantai-iltana runolaulusta ja siitä, mistä muualta runoja löytää kuin sammaleista ja hirsien välistä ja miten niitä voi hyödyntää keskiajan elävöittämisessä. Käsityöohjelmaa ei juuri ollut, ehkä osittain siksi, että aikaisemmissa konventeissa ohjelma on koostunut lähinnä niistä. Muutamat käsityöt keskittyivät muualle kuin tekstiiliin: tarjolla oli lamellihaarniskan valmistusta sekä luu- ja sarvitöitä. Itse osallistuin jälkimmäiseen, ihan siitä mielenkiinnosta etten ollut koskaan työstänyt sarvea tai luuta. Ja se oli aika jännää!

Tein kaksi neula-aihiota hirven sääriluusta, mutta valitettavasti toinen napsahti nauhahiomakoneessa poikki. Toisesta sain oikein kelvollisen neulan, jolle onkin käyttöä nyt, kun olen taas hukannut edellisen neulani. Kyllä neula aina työssä kiinni pysyy, mutta mihin sen laittaa, kun työ on valmis? Molemmat katoamiset liittyvät siihen, etten muista, mihin laitoin neulan työn valmistuttua. Muistan kyllä, mitä kummallakin neulalla olen ennen katoamista tehnyt. No, toivottavasti ne löytyvät edes jossain kohtaa. Siihen asti teen töitä ihan itse tekemälläni neulalla!



Kehräsin loppuun myös yhden villahahtuvan ja kertasin langan. Olen vihdoinkin oppinut kehräämään myös ohuempaa lankaa ja tasaisempaakin siitä on tullut. Toisaalta lanka on liian ohutta neulakinnasteluun, mitä tällä hetkellä keskiaikatöistä eniten teen. Lautanauhaakaan noin löyhäkierteisestä ei varmaankaan kannata tehdä, joten luultavasti kehräämistäni langoista syntyy neuletöitä. Yhden vyyhdin värjäsin keltaoranssiksi viime syksynä, ja saa nähdä, päätyykö tämäkin pikkukerä pataan. Oijoi, kohta alkaa värjäyskausi!

Sain myös kesäksi töitä, aloitan toukokuun alusta oppaana Hämeen linnalla. Työ on osa-aikainen, eikä siihen kuulu satunnaisen lippukassailun lisäksi muuta kuin opastamista. Ehdin siis luultavasti tehdä kesällä kaikenlaista, ainakin reissata markkinoilla. Turun keskiaikamarkkinoille menen näillä näkymin kerrankin koko ajaksi, kun tarjolla on muutamakin käsityönäytösprojekti. Saan ilmeisesti myös tuotteita myyntiin, joten ainakin kintaita voisi tehdä ja kenties jotain pussukoitakin. Hämeen markkinoilla saatan joutua olemaan töissä, kun linnankin puolesta tarvitaan työvoimaa. Tietty voisin yöpyä työpaikan vieressä, jos telttaleiri toteutuu tänä vuonna :D Harmi, ettei tänä vuonna järjestetä Hollolan markkinoita, mutta vähän riippuen ensi vuoden työtilanteesta toivoisin pääseväni sinne. Vanhana lahtelaisena Hollolan markkinat ovat kuitenkin mulle ne rakkaimmat, joissa en kuitenkaan ole viiteen vuoteen ollut. Tunnelmansa ja ohjelmansa puolesta suosin kuitenkin Turkua, jossa on mahdollisuus törmätä melkein kaikkiin tuttuihin harrastajiin.

Mielenkiintoinen kesä on siis taas edessä!

Ja jos käsitöiden lisäksi kiinnostaa ruoka, olen alkanut pitää myös ruokablogia nimeltä Kaalinkäärijä. Tällä hetkellä siellä ei juuri ole keskiaika-asiaa, mutta ainakin suomalaisista perinneruuista on jossain kohtaa tulossa asiaa, varmaan pääsiäisenä, kun teen mämmiä. Keskiaikaruuastakin kirjoitan varmasti siinä kohtaa, kun teen sitä, kenties kesän leireillä.