Töitä on jäljellä enää kuukausi! Jes! Mahtavaa! 13.9. olen jälleen vapaa ... opiskelemaan siis. Aloittamaan seminaarin. Ja valmistumaan kandiksi. No, eipähän tartte tuskailla sitä, ettei viikonloppuisin pääse mihinkään, kun pitää olla töissä. Tekemistä riittäisi kyllä syksyksi; aiemmin jo mainitsin loimipainoisilla pystypuilla kutomisen kurssista, mutta tänään huomasin mielenkiintoisen tapahtuman sitä edeltävänä viikonloppuna. Tekisi ihan hirveästi mieli lähteä, mut pitää nyt ensin katsoa, onko tuo aikataulujen ja muiden puolesta mahdollista. Mut hei oikeesti, ei kai yliopistolla tartte ekaan kuukauteen olla, kun puolet siitä menee jo valmiiksi töissä?

Mut takas aiheeseen. Vaikka blogia en ole ehtinytkään päivittää, ei hiljaisuus taaskaan merkitse sitä, ettenkö olisi saanut mitään aikaiseksi. Päin vastoin, töissä olen saanut tehtyä yllättävän paljon kaikkea kivaa, jopa niin paljon, että kohta alkavat ideat loppua kesken (not, viitsimys vaan aloittaa jotain uutta, kuten etsiä kaavoja tai leikellä kankaita). Museovieraat pitävät hyvin paljon siitä, että joku tekee vanhoja käsitöitä, muutama on jopa kysynyt, onko näitä myynnissä missään. Joidenkin on vaikea uskoa sitä, että olen oikeasti museossa töissä, käsityöt ovat minulle vain ajanvietettä ja osaan jopa kertoa museosta jotain. Mutta sattuuhan tuota. Pääsin jopa tuuraamaan sairastunutta neulakintaantekijää museon käsityöpäivässä.



Kolmessa tunnissa sain korjattua ja koristeltua yhdet isot miesten kintaat, jotka olen tehnyt jo aikapäiviä sitten. Pidensin kintaita ruskealla langalla ja kirjoin aitapistoilla pienen koristeen.



Kintaat ovat myynnissä, niitä voi tiedustella vastaamalla tähän tai mailitse jenni.lares(ät)uta.fi

Sitten taas muistin, kuinka kivaa neulominen on, ja tein itselleni tossut. Vihreästä, tolkuttoman paksusta virolaisesta villalangasta sain sellaiset aikaiseksi noin yhden viikon aikana. Kahdeksantuntisen työpäivän aikana ehdin tekemään päivästä riippuen käsitöitä 2-4 h, toisina en yhtään, joten valistunut aika-arvio voisi olla nelisentoista tuntia. Teen edelleen neulakinnastyöni suomeksi neuloen, vaikka olen harkinnut kokeilevani jotain muutakin pistoa. Sukan ohjeen olen saanut suullisena eräältä elävöittäjätoveriltani, mutta hyvin samantyyppisiä ovat keskiaikaiset sukkalöydökset olleet. Historiska Världarin porvarisnaisen sukat ovat kiinnostaneet minua aiemminkin, eritoten sukissa oleva halkio. Itse kuitenkin halusin halkion eteen ja tossujen varresta huomattavasti lyhyemmät kuin kuvassa, enemmän tossut. Samantyyppisiä sukkia näkyy esimerkiksi näissä: Coppergaten sukka, versio 1 ja 2.

Kärjestä se lähti.



Teen aina vähän liian suipon aloituksen, jatkossa pitää selvästi kokeilla vähän pyöreämpää. Mutta hyvin tää toimii näinkin. Kärkeä pitää laajentaa aika nopeasti, jotta sukasta ei tule liian suippo ja varpaat mahtuvat sisälle. Kun leveys on riittävä, lähdetään spiraalimaisesti tekemään jalkateräosaa. Kun jalkaterä on riittävän pitkä, eli nilkka alkaa tulla vastaan, aletaan tehdä kantapäätä. Ensin tehdään ketju, joka kulkee jalan takaa, eli tavallaan jatketaan samaa spiraalimaista neulomista, mutta jätetään puolikas kierroksesta, yläpuoli, auki sukan suuta varten. Tästä vaiheesta en malttanut napata kuvaa, mutta ainakin noista Coppergaten ohjeista idea tulee paremmin esille. Omassa kuvassani olen jo alkanut täyttää sukan kantapäätä. Kantapää tehdään sekin spiraalimaisesti, mutta kaventaen, vähän kuin ympyrä takaperin kehältä keskellä.



Ja tältä kantapää näyttää valmiina:



Aikaisemman pystyy tekemään suoraan, ilman uutta aloitusta, mutta nyt sukan jalkaosa päättyy kantapäähän. Sitten tehdään uusi aloitus, itse tein sen jalan eteen, ja lähdetään tekemään vartta. Itse tosiaan halusin pienen halkion sukan eteen, sillä olin jo pidempään miettinyt, miten Historiska-porvarisnaisen sukan halkio on tehty. Sille on nimittäin syynsä, miksi neulakinnasta ei tehdä tasona, vaan spiraalina. Aloitus täytyy tehdä aina uudestaan, ja siihen tulee tuntuma vasta monen aloituksen tehtyään. Itse en saanut halkion reunoista ihan suoria ja symmetrisiä, vaan aloitusreuna on loivemmin vino kuin päätösreuna, vaikka yritin tehdä viimeisistä silmukoista pieniä. Kai tähänkin on joku oma niksinsä, mutta reunojen erilaisuutta ei kuitenkaan huomaa muut kuin minä, ja jalassa se on ihan se ja sama. Tältä tossu sitten näytti parin varsikerroksen jälkeen:



Halkiota yläpuolelta katsottuna:



Ja sit kirjoin vielä pykäpistoilla punaisella langalla tossuihin koristereunan. Alkuperäinen suunnitelma oli neuloa punainen kerros viimeiseksi, mutta lankaa ei ollut läheskään riittävästi. Ihan söpö se on näinkin.



Eiku tossut jalkaan!



Ehkä myöhemmin sitten lisää kaikesta muusta, mitä olen päälle kolmessa kuukaudessa saanut aikaiseksi.

Tämä oli taas niitä projekteja, jotka meni uusiksi kangaskaupassa. Ainejärjestömme järjesti lavatanssibileet 1.4., ja pitihän sinne saada uusi mekko. Alkuperäisenä suunnitelmana oli punaruudullinen mekko perinteisellä 50-lukukaavalla, jolla olin jo aikaisemmin tehnyt kukkamekon Kyyhkyluodon valssi -liveroolipeliin kesäksi 2006. Kaava julkaistiin joskus vuosituhannen alussa Suuressa käsityölehdessä nimellä lavatanssimekko.



En kuitenkaan löytänyt täysin suunnitelmani mukaista ruutukangasta, vaikka punaisia ruutuja löytyikin aika paljon. Harkitsin myös sinisiä ruutuja, kunnes siniseltä hyllyltä silmääni osui ihana, 60-lukuhenkinen puuvillainen kukkakangas. Tampereen Eurokankaan verhokangasosastolla oli myös paljon muita ihania retrokankaita, joista varmaan jokaisesta olisi saanut mekon. Löytämäni kankaan kuosi oli kuitenkin vähän liian iso ja näyttävä, jotta se olisi sopinut vyötärösaumalliseen mekkoon, varsinkin kun ajattelin tehdä helman laskostamalla kellottamisen sijaan. Kaava meni siis uusiksi.

Päätin muokata mekon paitapuseron kaavasta. Näin saisin mahdollisimman paljon yhtenäistä pintaa. Sopiva, vielä valmiiksi puhvihihainen puseron kaava löytyi sekin Suuresta käsityölehdestä (3/06). Kaava koostuu etukappaleista, takakappaleesta ja hihoista. Vyötäröllä on muotolaskokset, mutta nekään eivät pahasti rikkoneet kuviota. Sovitin muovikaavan ja piirsin suoraan kankaalle paidankappaleisiin helman.



Aloitin helman leventämisen hieman liian aikaisin, heti vyötäröltä eli kaavan kapeimmasta kohdasta, mutta päällä se näytti vähän hassulta. Istutin vyötärön sopivaksi leikkaamisen ja harsimisen jälkeen. Kavensin myös helmaa, ehkä aina ei ole fiksuinta tehdä niin leveä kuin kankaasta tulee. Ja kun kerran kangas on enemmän 60- kuin 50-lukulainen, ei helmankaan tarvitse olla ihan niin leveä. Helmasta tuli myös ehkä liian pitkä, mutten halunnut lähteä saksimaan sitä. Tein aika leveän käänteen, mutta toisaalta tykkään pituudesta.

Alan entistä enemmän uskoa siihen, että sovittaminen on oikea tie istuvaan vaatteeseen. Yleensä vain on liian kiire. Tykkään siitä, miten mekko istuu vyötäröltä tukien hyvää ryhtiä ja on samalla tilava hartioista. Myös rinnan linja on tosi kiva. Koska olen ihan surkea kaavojen kanssa, on paljon helpompi tehdä ensin joku kaava, muokata sitä päällä, leikata kankaasta jotain ja sovittaa vielä parikin kertaa päällä. Kunhan tekee riittävän ison, jotta on varaa ottaa poiskin.

Halusin ehdottomasti takkimekon, joten ompelin eteen rivin valkoisia nappeja. Alavatsasta napitus muuttuu saumaksi. Mekossa on myös pieni kaulus, jonka reunustin valkoisella kanttinauhalla. Kaulus ei istu täydellisesti, mikä voi johtua siitä, että kangas on paksumpaa kuin ohjeessa käytetty. Kuitenkin, kun ylimmän napin jättää auki, asettuu kauluskin tyydyttävästi.

Lopputulos on moneen kertaan kehuttu, sekä lavatansseissa että pari viikkoa sitten järjestetyn tanssileirin tanssiaisissa. En jaksanut virittää tanssiaisiin korsettia tai alushameita tai mitään, mikä vaatisi hienon kampauksen; minusta on tullut vähän laiska. Vetäisin vain mekon päälle ja tanssikengät jalkaan. Ja helmet, tietysti. Kuva ensimmäisistä juhlista.



Lavatanssifiilikseen suosittelen Maria Lundin loistavaa levyä Ajan sävel.

No, tuota. Kova halu olisi päivittää ja tehdä kaikenlaista, mutta maailmassa on edelleen vain rajattu määrä aikaa. Enkä oikein edes tiedä, mihin oma aikani on mennyt, kun en edes ole saanut verhoja kuvattua, vaikka ne ovat jo yli kuukauden ikkunassa ja sängyssä olleet.

Jep, sain sisustusprojektin valmiiksi, tai ainakin kelvolliseksi. Katossängyn verhot ovat kulmista vähän huonosti, mutta sitä eivät taida nähdä muut kuin minä. Lisäksi katokseen pitäisi vielä ommella kiinnitysnarut, niin katos ei pussittaisi ihan niin pahasti. Päiväpeittokin valmistui, vaikken ole siihen ihan täysin tyytyväinen. Sitäkin pitää luultavasti paikkailla vielä. Ikkunaverhot ovat oikein siistit ja sopivan mittaiset. Ehkä jossain vaiheessa saan otettua kuviakin ja korjattua tehdyt virheet.

Joten päivän polttavin kysymys on: miksei koskaan ole aikaa tehdä kunnolla, mutta jotenkin aina löytyy aikaa paikata huonosti tehty työ? (tosin tässä tapauksessa sitäkään aikaa ei tunnu löytyvän)

Dokumentointi puuttuu myös kahdesta historiallis-teemaisiin juhliin valmistuneista mekoista. Huhtikuussa ainejärjestömme vietti sekä lavatansseja että kieltolakibileitä. On ollut mahtavaa huomata, miten ihmiset ovat historiateemoista innostuneet, alan opiskelijoita kun ovat, ja toivottavasti teemabileitä tulee jatkossakin. Itselläkin on jotain ideoita syksyksi muhimassa.

Mutta saa nähdä, mitä saan edes kesällä aikaiseksi. Suunnitelmat ainakin ovat suuret. Toivoisin saavani valmiiksi ainakin sen tukevan alusmekon ja edestä nyöritettävän villamekon, deadlinena voisi olla Turun keskiaikamarkkinat, koska muille markkinoille tai ylipäänsä mihinkään muualle kuin mökille en taida kesällä ehtiä. Museoissa kun on se huono puoli, että ne ovat viikonloppuisin auki. No, viikonloppulisiä ainakin on luvassa.

Aloitan maanantaina museo-oppaana Amurin työläismuseokorttelissa. Odotan innolla, mitä työstäni tulee, sillä ilmeisesti käsityötaidot olivat yksi syy, miksi minut palkattiin. Lupauduin jo kutomaan työnäytöksenä lautanauhoja, ja varmasti värttinällä kehruu tai neulakintaanteko kiinnostaisi yleisöä, vaikka kumpikaan ei tainnut olla kovin yleistä 1900-luvun alun työväestön keskuudessa. Oliskohan museolla rukkia jota sais käyttää? Osaakohan joku käyttää sitä? Tai sitten, kun käsityön rajoituksena ei ole se, mitä keskiajalla olisi voinut olla, voin kerrankin virkata hyvällä omallatunnolla pitsiliinoja, jos joku vaikka haluaisi ostaa niitä (meidän kotiin ei ainakaan kovin montaa mahdu, tai pääse). Mutta eiköhän näiden ekojen viikkojen aikana selviä, mitä siellä sitten tulee tehtyä, ja saako tuotoksiaan esim. museokauppaan myyntiin. Omia, ei-niin-työväkeläisiä projekteja voi sitten tehdä iltaisin ja vapaapäivinä. Odotan innolla sitä, että työpaikka on suurimmaksi osaksi ulkona. Työnkuvaan kuuluu myös haravointia ja kukkapenkin kitkemistä. Khih.

Ja sitten niitä (ikuisuus)projekteja, joihin on jo kankaat ostettu:
- ruskea kesähame
- punainen kesähame
- sinikukkainen kauluspaita
- keltainen, edestä nyöritettävä villakeskiaikamekko
- mi-parti-cotehardie, josta piti tulla hovipukukilpailija mut ei tullut
- sukkia ja alusmekkoja

Halusin myös tehdä uuden kevättakin, mutta se taitaa taas siirtyä ensi kevääseen. Tai voihan sitä syksylläkin pitää, välitakkia?

Lisäksi mielessä on muutama "tällainen vaate olis kiva tehdä" -projekti, mutta eiköhän noissa ole taas hetkeksi tekemistä.

Löysin myös netissä seikkaillessani hellyyttävän värttinäsivun. Aivan ihania! Ilmeisesti värttinöitäkin on koristeltu, vaikkei sentäs ihan noin. Suosikkini on tämä pellavankukkainen. Menisköhän noi Suomessa kaupaksi?

Nyt, kun tuparit alkavat lähestyä, on aika saada ommeltua ne viimeisetkin tekstiilit. Johan tässä on kuukauden verran asuttu, mutta kolmiviikkoinen angiina on jättänyt nämä projektit vähän viime tippaan. Kankaat on onneksi hankittu ja mitat otettu, enää pitäisi silittää ja ommella aika älyttömän paljon suoraa saumaa. Torstaihin mennessä pitäisi valmistua

- verhot katossänkyyn
- verhot ikkunaan
- päiväpeiton levennyskaistale

Raportoin loppuviikosta, toivottavasti kuvien kanssa.

Erään keskiaikalistan kautta tuli tieto tällaisesta kurssista:

OPI KUTOMAAN LOIMIPAINOISILLA PYSTYKANGASPUILLA
Aika: yksi viikko ma 21.9. – pe 25.9.2009
Paikka: Koroisten tila, Turku
Opettaja: Hannele Köngäs, muinaistekniikoiden opettaja, KteO
Kurssin tavoitteena on oppia suunnittelemaan, luomaan ja laittamaan loimi pystykangaspuihin. Viiden päivän aikana perehdytään loimipainoisten pystykangaspuiden historiaan ja kudonnan teoriaan, kudotaan palttinaa, kolminiitistä toimikasta, neliniitistä toimikasta putkihulpioineen sekä ripsiä. Kurssin aikana perehdytään myös lautanauhatekniikkaan ja värttinällä kehräämiseen. Tavoitteena on, että kurssilainen kykenee kurssin jälkeen valmistamaan tai valmistuttamaan itselleen pystypuut sekä kutomaan niillä yksinkertaisia sidoksia. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että tekstiilitekniikoiden parissa työskennelleille.
Kurssimaksu 220 €, sisältää tarvittavat materiaalit.
Ilmoittautuminen: 30.3.2009 mennessä puhelimitse tai sähköpostilla.

Klikkaa tästä ilmoittautumisosoite ja muuta hyödyllistä.

Itse olen menossa, tuleeko joku mukaan?

Hävyttömän pitkäksi on tämäkin päivitystauko mennyt, vaikkei siinä niin pitänyt käydä. Toisaalta, eipä käsityörintamallakaan ole paljoa tapahtunut. Tukevan alusmekon helma on edelleen kääntämättä, sillä minua pelottaa laittaa se päälle. Ainakin omasta mielestäni olen lihonut melkein puolessa vuodessa, mutta toisaalta ehkä se on parempikin, että mekko on liian tiukka kuin löysä.

Jouluksi sain sentään valmiiksi salaperäisen kirjontatyöni, josta en uskaltanut tänne mainita sen enempää siinä pelossa, että isälläni olisi liikaa vapaa-aikaa (liittyi Naamakirjaankin, härre min gud!). Alun perin tästä piti siis tulla isän 50-vuotislahja, mutta koska tytär tunnetusti on hidas liikkeissään, valmistui työ yhdistetyksi joulu- ja synttärilahjaksi. Löysin ristipistopaketin jo joitain vuosia sitten tavaratalon alelaarista ja arvasin sille tulevan vielä myöhemmin käyttöä.



Tulin myös ajatelleeksi sitä, että jos haluaa tehdä pieniä ristipistotöitä, joissa lankojen oikeilla sävyillä ei ole just niin väliä, tavarataloissa ihan Anttilasta Halpa-Halliin näkee välillä juuri tällaisia valmiita ristipistopaketteja lankoineen ja kankaineen vain muutamalla eurolla. Muliinilangat kuitenkin käsittääkseni maksavat paljon enemmän ja ristipistomalleja nyt on ainakin jokaisessa Suuressa Käsityölehdessä. Ja niitä on suht helppo suunnitella itsekin, mikä liittyykin erääseen päässäni pyörineeseen ideaan. En kuitenkaan taida uskaltaa kertoa siitä julkisesti, vielä :) (tarvii myös ensin googlettaa, onko joku muu keksinyt saman.)

Itse asiassa en ole oikein varma, pidänkö ristipistoista. Se on yleensä se ensimmäinen ja joskus ainoa asia, mitä ihmisille tulee kirjonnasta mieleen. Haluaisin enemmän käyttää aikaani, energiaani ja lankojani muihin, ei-niin-itsestäänselviin ratkaisuihin. Mikä toisaalta keskiaikaa harrastettaessa on pakollista, sillä ainakin yleisen konsensuksen mukaan ristipistot ovat myöhäisempi ilmiö. Ja vaikka joku löytäisikin dokumentaatiota, että ristipistoa olisi käytetty jo keskiajalla, miksi käyttää aikaansa sen tekemiseen kun kyseinen tapa ei kuitenkaan ollut se yleisin? Haluaisin oppia maalaamaan langalla ja olenkin pitkään katsonut kuolaten keskiaikaisia vyöpussukoita, esim. Medieval Silkworkin kautta.

Olen kuitenkin tehnyt paljon kaikenlaista sitten viime päivityksen, joten ei ihmekään, ettei aika ole näpräämiseen riittänyt. Olen ollut neljässä valtiossa, viettänyt kolme viikkoa Italiassa ja kantanut tavarani ensimmäiseen yhteiseen asuntoon jo aiemmin mainitun miehekkeen kanssa. Asun siis nykyään toistaiseksi Tampereella. On kumma, miten pidempi käsityötauko ainakin minulla aiheuttaa sitä, että sormia alkaa pakottaa. Olisi ihan pakko päästä tekemään jotain! Onneksi nyt sentään suurin osa kankaistani ja langoistani on haettu vanhempieni kellarista ja heti kun niinkin akuutti asia kuin verhojen ompelu on saatu hoidettua, voin alkaa tehdä jotain muuta. Ja lupaan päivittää niistä sitten tänne. Ehkä ensin pitäisi hoitaa pari keskeneräistä käsityötä ja alkaa sitten miettiä jotain muuta. Ehkä jotain modernimpaa tällä kertaa, sillä en töiden takia pääse pitkää aikaan edes keskiaikailemaan -> ei deadlineja. Ehkä saan vihdoin lisää hameita!

Ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan; ajattelin toivottaa blogini lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kyseisen löydön saattelemana, mutta eiköhän tontut ole vauhdissa taas. Uppsalalaisen lanka- ja kangaskaupan ikkunassa oli joulukuussa oikein kaunis tonttupaja:



Lähempi tarkastelu paljasti, että Joulupukin pajassa langat kehrätään rukilla, mutta kutominen hoidetaan vanhaan tapaan, pystypuilla:





Hyvää maaliskuun alkua sitten vaikka itse kullekin!

Tenttikirja alkoi yksi päivä ärsyttää niin pahasti että päätin viimeistellä erään UFO:n (UnFinished Objekt, loistava termi kopioitu Brigidalta:



Puikoilla neulotut työt ovat vähän kiistakapula keskiaikaelävöittäjien keskuudessa. Elävä Keskiaika ry:n periodiin, 1000-1400, mahtuvat esimerkiksi Lontoon neulelöydöt (kerrotaan tarkemmin teoksessa Crowfoot, Pritchard & Staniland: Textiles and clothing 1150-1450. Medieval finds from excavations of London 4. 2001), juuri ja juuri maalaus neulovasta Madonnasta sekä nämä ihanat pyhäinjäännöspussit. Krista Vajannon gradun mukaan ensimmäinen tunnettu Suomesta löytynyt puikoilla neulottu tekstiilijäänne on Turusta ja ajoitettu välille 1440-1550. Yleinen konsensus on käsittääkseni kuitenkin se, että vaikka puikoilla neulomista tunnetaan varhaisilta ajoilta, islaminuskoisista maista jo 1000-luvulta ja aikaisemminkin, Euroopassa ja varsinkin sen pohjoisosissa puikoilla neulominen alkoi syrjäyttää neulakinnastekniikkaa vasta 1600-1700-luvuilla. Jonkin verran erityisesti vanhemmissa tutkimuksissa on käsittääkseni ollut sitä ongelmaa, että osa lankalöydöistä on merkitty neulotuiksi sanan nykymerkityksessä, vaikka tarkemmissa tutkimuksissa onkin selvinnyt, että työssä on käytetty neulakinnastekniikkaa. Näin niinkuin henkilökohtaisena mielipiteenä voihan se olla niin, että tekstiilitekniikoihin perehtymätön arkeologi voi niputtaa kaikki langasta tehdyt fragmentit otsikon "neulotut" alle, mutta tuntuu hassulta, että käsityöharrastaja, joka kirjoittaa artikkelin neulomisen historiasta, tarjoaa noita punaisia sukkia neulakinnastekniikalla tehdyiksi. Olen myös tästä lainauksesta:

The resulting fabric (neulakinnastekniikalla tehtynä) would look very sloppy unless done by a master, and it wasn't something you could have the kids do while tending the sheep -- unlike knitting.

täysin eri mieltä. Puikoilla neulottaessa silmukoilla on tapana tippua, etenkin työtä kuljetettaessa, kun taas neulakinnas ei purkaannu, mikä on sekä hyvää että huonoa. Molemmissa tekniikoissa on puolensa, mistä kertoo myös se, että neulakinnastekniikkakin on säilynyt 1900-luvulle asti, vaikka neulontaa oli harrastettu jo vuosisatoja.

Oma pussukkani ei kuitenkaan ole juuri millään tapaa historialla perusteltavissa. Pussiosan neuloin joku vuosi sitten tylsänä talvipäivänä 7 veljestä -langan jämistä kun neulotutti ja sain käsiini tämän artikkelin. Suurin osa noista keskiaikaisista pussukoista on silkkiä, tai vaikka olisivatkin villaa niin ei lähellekään mitään seiskaveikkaa, eikä takuulla puikoilla nro 3 tehtyjä (vai nelosellako tein, mutta samapa tuo), vaan neulos on paljon tiiviimpää. Se on kyllä totta, että suurin osa neulelöydöistä keskiajalta ja renessanssilta on putkineulosta ja juurikin pussukoita, sukkia, hattuja ja hansikkaita. Kahdella puikolla neulotusta tasoneuleesta on ensimmäisiä merkkejä vasta 1600-luvulta ainakin tuon artikkelin mukaan. Tein pussiin vielä keskiaikaisten esikuviensa mukaiset kiristysnyörit (tosin ilmeisesti iskunyöri on ollut yleisempää kuin käyttämäni punontamalli) sekä tupsut.

Olisin myös voinut tehdä pussiosaan vähän kirkkaammat värit, mutta noita lankoja nyt sain ekana laatikonpohjalta käsiini. Ehkä tälle pussille jotain käyttöä löytyy, vaikka kirjoneuleen aiheuttamien lankajuoksujen takia saa olla vähän varovainen sen suhteen, mitä pussiin laittaa.

Ja loppuun vielä ennakkovaroitus: tukeva alusmekko on just kohta valmis!

Ennen viimeisen kurssini alkua minulla oli vielä aikaa pistää aluille yksi pidempään kutkuttanut projekti: tukeva alusmekko, jota myös Bathhouse Babe -mekoksi kutsutaan. Aina välillä keskiaikaelävöittäjien keskuudessa nousee keskustelua autenttisista alusvaatteista ja etenkin vähän rintavampien kesken siitä, miten ehkäistä niskakivut, jos päättää kulkea kommandona. Eräs tuttuni päätyi kokeilemaan rintasidettä, jota jo muinaiset roomalaiset käyttivät. Itse kuitenkin innostuin rintoja tukevasta alusmekosta. Yritän välttää englanninkielisen termin "Bathhouse babe" käyttämistä, osittain myös siksi, että kuvia kyseisestä mekosta on löytynyt myös muiden kuin kylvettäjien päällä. Kuten ensimmäisessä linkissä mainitaan, kyseessä on enemmänkin yleinen 1300-luvun alusmekko kuin erityisesti kylvettäjien vaatekappale. Tällainen kapeaolkaiminen mekko on myös löytynyt, mutta kadonnut uudestaan toisen maailmansodan aikana.

Päätin tehdä mekon valkoisesta pellavasta, jota tarttui alkuvuodesta Virosta mukaan (joo, se otti nilkasta kiinni ja kirkui päästä Suomeen). Ompelulangaksi löysin kirpparilta pellavaista nypläyslankaa, enkä varmaan enää ikinä ompele keskiaikavaatteita tekokuiduilla. Siksi, että tuota on aika iso rulla, mutta myös siksi, että lanka on todella kestävää, vaikka onkin ohutta. Nypläyslangat ovat kuulemma juuri tästä syystä oikein hyviä käsinompeluun. Neulakon käsinompeluohjeissa puhutaan ompeluvahan käytöstä, ja lanka kyllä menee välillä inhottavasti solmuun, mutta ei mielestäni kuitenkaan enempää kuin jotkut tekokuitulangat.

Neulakossa on myös Suvituuli Sihvolan erittäin hyvä ohje tukevan alusmekon tekemiseen. Sovituksen jouduin tekemään yksin, mutta ihan hyvin se meni, kun oli riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä. Rintojen alta neulaaminen on järjettömän vaikeaa, joten piirsin kynällä merkin, missä on hyvä, otin mekon pois ja harsin merkin kohdalta, laitoin mekon päälle, piirsin uudestaan ja niin edelleen. Mekko on paljon mukavampi vetää pois päältä kun siinä ei ole neuloja. Ja tuli myös taas tehtyä jotain, mitä en koskaan kuvitellut tekeväni: istun vessassa ja ompelen. Asunnon ainoa peili on siellä.

Siitä se sitten lähti, aitoon galtsutyyliin:



Ja siihen se päätyi:



Huomasin, että homman suurin juju on saada juuri rintojen alta tiukaksi. Jos neulaa kireämmäksi alempaa, ei tukea saada, ja jos ylempää, mekko puristaa rintoja litteämmäksi eikä oikeaa efektiä synny. Oikealla tekniikalla myös näinkin tiukan mekon saa yläkautta pois päältä. Juju on kiemurrella ja vetää mekko helmasta kiinni pitäen yläkautta pois. Vyötärön kaarta korjasin myöhemmin, kuvassa mustalla näkyvä on täysin vapaalla kädellä ommeltu. Sitten leikkasin merkintöjen mukaan noin 1,5 cm saumavaralla ja nyt ompelen saumoja kiinni ja kiiloja mekkoon. Pistän kiilat myös eteen ja taakse, vaikka kuvissa en ole vielä leikannut niille halkioita.

Koska mekko joutuu aika kovalle rasitukselle pukiessa ja riisuttaessa teen myös saumoista kestävät. Ompelen ensin sauman tikkipistolla (back stitch) ja käännän siitä farkkusauman (flat-felled seam) varsipistolla (stem stitch). Marc Carlsonin loistavien sivujen mukaan tikkipistoja on käytetty yleisesti keskiaikana kovalle rasitukselle joutuvien saumojen ompeluun. Monissa esimerkeissä farkkusauma on yleensä käännetty etupistolla (running stitch) tai häivepistoin (overcast stitch), mutta ajattelin, ettei varsipisto siinä ainakaan haittaa tee. Varsipisto on rakenteeltaan samanlainen kuin tikkipisto, mutta niitä tehdään eri puolella kangasta. Menikö riittävän vaikeaksi?

Tässä kuitenkin tikkipistoa:



Ja valmista saumaa mekon nurjalta puolelta:



Oikealta puolelta suhteellisen huomaamaton:



Mainittakoon että valkoisella pellavalangalla valkoiselle pellavalle ommellessa on vaikea nähdä, mihin kohtaan tikkipisto pitäisi ommella, että se tulisi kiinni edelliseen.

Sit sitä saumaa. Kerron, kun on valmista. Katson vielä myöhemmin, miten muotoilen kaula-aukkoa. Haluaisin vielä kapeammat olkaimet, kuten aikalaiskuvissa on. Myöhemmin voisin ehkä kokeilla myös olkaimetonta versiota: niitäkin kuvissa näkyy.

Osakunnan syystanssiaiset oli ja meni, tanssiaispuvun sain aikaiseksi aiemmin mainitusta pitsimekosta, jonka helman pidensin valkoisen taftin avulla. Kiinnitin saumakohtaan ruskean silkkinauhan ja rypytin pitsin helman piparkakkumaiseksi, jotta nauha näkyisi. Tein taftista vielä hartiahuivin. Koko paketin ompelin käsin, sillä konetta minulla ei täällä ole. Tällainen siitä sitten tuli:



Mekkon vyötärölle kuuluvan silkkinauhan onnistuin hukkaamaan muutossa, eikä siinä ainoassa kaupassa, mistä löysin sopivan levyistä ruskeaa nauhaa ollut sitä enempää kuin mitä jatkopalan yläreunaan meni. Toisaalta olisi voinut näyttää hassulta, jos nauhaa olisi ollut sekä polven kohdalla että vyötäröllä.

Olisin halunnut helmaan ruskeaa kangasta, mutta valitettavasti sitä ei löytynyt. Kyllä tuo valkoinenkin toimii ihan hyvin. Kangas on eri värinen kuin pitsin alla oleva kangas, mutta eroa ei juurikaan huomaa. Ehkä myös ruskea nauha tasoittaa sävyeroa. Rypytykseen en ole sittenkään ihan tyytyväinen, olisi luultavasti pitänyt rypyttää vähän vähemmän ettei kurvi olisi ihan noin iso ja reuna olisi vähän pehmeämpi.

Kyllä tässä nyt yhdet tanssiaiset tanssi. Tai no, suurimman osan istui illallispöydässä ja sitten tanssi muutaman tanssin. Mutta kuitenkin. Olen elokuusta ilmeisesti laihtunut jonkin verran, mekon alla ollut korsetti ei tuntunut juuri missään ja minusta tuntui, että mekon yläreuna valui koko ajan. Toisaalta, laihtuminen kyllä on ihan plussaa.

...huomenna saat sulhasen, lauloi mummoni joskus. Viime kesänä päätin itsekin opetella tuon jalon taidon ja ostin Turun keskiaikamarkkinoilta värttinän ja lampaanvillaa. Mies katseli elämänsä ensimmäisillä keskiaikamarkkinoilla vähän kieroon kun tyttö juoksee kojulta toiselle moikkaamassa tuttuja, etsimässä värttinää ja tutkimassa astioita. Ja osti itselleen lampaantaljan. Hitsi kun linnan keskiaikaleirille oli 7 euron sisäänpääsy eikä kummallakaan käteistä. Suurin osa tutuista kun oli siellä.

Laulun opetus kannattaa kuitenkin pitää mielessä. Kehräs, kehräs, tyttö vaan,/ mutt' sulhasta ei tullutkaan. Ensimmäisellä kerrallani innostuin touhusta niin, että värttinän yläreunan koukku hiersi keskisormeeni haavan. Siitä tuli otettua irti kaikki mahdollinen prinsessaläppä mitä pystyi, vaikka Aurora ilmeisesti tökkäisi sormensa rukkiin, jossa on ihan oikea piikki. Seuraavana aamuna joutui kuitenkin heräämään töihin.

Itse käytin opettelussa apuna tätä sivua, vaikka siinä puhutaankin koirankarvoista. Itse ostin villan pestynä ja karstattuna, joten sille ei tarvinnut oikein mitään tehdä. Mielessäni heräsi myös ajatus, voisiko perheemme bichon friséetä hyödynttää tässä. Karva on tosin aika lyhyttä ja kiharaa, mutta trimmatessa sitä tulee niin järjettömästi, ettei sillä nyt oikein muutakaan käyttöä ole. Kaikkea kannattaa kokeilla. Äiti voisi siinä vaiheessa kyllä pyöritellä silmiään useamman kierroksen verran. Ja sitä varten tarvitsisin karstat.

Mutta sitten sitä lankaa ja värttinä.



Valkoista villaa ostin ehkä sata grammaa, mutta lankaa tuli kaksi tuollaista kerää, toinen on vähän isompi. Ruskeaa huovutusvillaa ostin muistaakseni 50 grammaa, sitä on vajaa puolet tuossa langassa. Koska tarkoitukseni oli lähinnä katsoa, mitä ihmettä tästä saa aikaiseksi, on lanka nyt sellaista kun on. Ei tästä vielä ihan hamekangasta kudota. Tosin loppua kohden langankin laatu on parantunut.



Jätin langan kertaamatta, sillä siitä tuli jo itsessään varsin paksua. Kertaamista kokeilen sitten, kun saan aikaiseksi hieman ohuempaa. Mutta kuten tuossakin näkyy, kertaamaton lanka menee helposti siansaparolle ja varsinkin pidemmät pätkät sotkeutuvat helposti keskenään. Mutta senkin kanssa voi elää.

Päätin kokeiluluontoisesti tehdä valko-ruskean patalapun neulakinnastekniikalla, eli sillä alkuperäisellä neulonnalla. Mitään neulakinnas-tutoraalia ei tässä kyllä kannata lähteä tekemään, sillä tällä langalla ei kovin selkeää ohjetta saisi. Itse olen kiintynyt neulomaan suomeksi. Tykkään tuosta raidallisesta pinnasta, mitä pistolla tulee aikaiseksi.

Aika perinteinen, monesti siteerattu neulakinnassivusto on tämä. Etenkin Tiesitkö?-osa on hauska.

Lähdin tekemään pyöreää patalappua, koska suorakulmaisia kuvioita on neulaamalla vaikea saada aikaiseksi. Aloitus on vähän samanlainen kuin virkatessa ympyrää, langan pää kierretään silmukaksi, jota lähdetään täyttämään pistoilla ja lopuksi päästä kiristetään aloitus tiiviiksi. Voin näyttää joskus. Langan haahlaaminen oli tuskaisaa, sillä villa ei luista juurikaan. Myös aloituksen kiristäminen piti tehdä vaiheittain kun ei luistanut. Mutta tällaisen sain nyt aikaiseksi:



Sarvisen neulan ostin täältä Uppsalasta, eräiltä keskiaikamarkkinoilta. Paras paikka ostaa neula onkin luultavasti juuri keskiaikamarkkinat, keskiaikaseuroista löytyy myös käsityöläisiä joilta voi niitä ostaa. Isolla parsinneulallakin voi aloittaa, mutta paras on iso, puinen tai luinen neula. Ensimmäisen neulani ostin Vuorelmalta viisi (!) vuotta sitten, mutta se on hieman liian paksu. Pujottelutekniikkaan se soveltui mainiosti, mutta kun opin kiristämään silmukat peukalon päälle ja poimimaan ne siitä, ei neula siihen enää soveltunut.

Lanka on edelleen rasvaista, mutta sellaista se ei-teollistunut lammas on. Ajattelin kuitenkin pestä patalapun villanpesuaineella kun se on valmis. Langankin pesu voisi olla hyödyllistä, mutten minä nyt malta.

Ja loppukevennykseksi tarina, jonka kuulin eräältä kanssaelävöittäjältäni:

Jossain vaiheessa jokainen vakavammin historiaa elävöittävä ja etenkin käsitöitä harrastava alkaa pohtia oman elävöittämisensä autenttisuutta. Novitan 7 veljestä -lanka alkaa tuntua ällöltä, keskiaikamarkkinoilta tai Virosta ostettu ei-teollinen lanka on kivaa, mutta eikö olisikin hauskaa kehrätä itse oma lankansa? Olisikohan jonkun tutuntutun mummolla lampaita, opettaisikohan joku keritsemään? Ja liottamaan pellavia! Sitten voisi kutoa pystykangaspuissa omaa kangasta ja ommella niistä vaatteita! Kangas pitäisi tietysti leikata keritsimillä eikä millään Fiskarseilla ja langankin tulisi olla villaa tai pellavaa, mieluiten sitä samaa tavaraa, mistä kangas on kudottu.

Eräs tyttöporukka fantasioi tästä joskus jossakin, kunnes eräs touhuun kyllästynyt mies palautti porukan maan pinnalle:

"Aiotkos ommella sähkövalossa?"

Ei sillä, kyllä minä ne pystypuut joskus rakennan.

Elokuun alussa minulla oli aika valtaisa ompeluprojekti ja muutama muukin projekti. Tässä kuitenkin kuvat kolmesta mekosta. Yhdestäkään ei ole työkuvia eikä oikein muutakaan dokumentointia, sillä kuten todettu, minulla oli aivan järjetön kiire. Välillä sitä jälkikäteen ihmettelee, miten on oikein pystynyt.

Pikkuprinsessa

Tässä kuvassa nyt sitten näkyy, kuka olen. Toisaalta tykkään tästä niin paljon, että tämä on nykyään oletuskuvanani sekä Irc-galleriassa että Facebookissa. Eli naaman poistaminen tästä ei mitenkään estäisi tunnistamistani, varsinkin kun tätä taitavat lukea lähinnä tutut.

Tässä, olkaa hyvä, historiatieteen yo 21 v.



Asu on kolmiosainen, siihen kuuluu paita harmaata pellavaa ja kaulus puuvillaa, korsettitoppi mustaa farkkua sekä täyskellohame jotain mahdollisimman halpaa ja hyvinlaskeutuvaa sekoitekangasta.



Vaikka puku näyttää mielestäni todella hyvältä, oli minulla kuitenkin niin kiire saada se valmiiksi etten ole siihen oikein tyytyväinen. Musta korsetti on hieman liian iso ja se on kuvassa ommeltu päälle. Sitä tarvitsee kiristää ja tehdä siihen joku kiinnitys. Ajattelin julmasti leikata selästä auki ja pistää siihen vetoketjun. Niin Disneykin olisi tehnyt. Saumoihin on ommeltu rigileneluut, ystäväni ei-historiallisissa puvuissa. Lisäksi tarvitsen tuohon alushameen jonka helmassa on pitsi, koska se niin monta kertaa elokuvassakin vilahtaa. Käytin paitaan harmaata pellavaa, jota minulla oli varastossa, mutta sitä oli sittenkin aivan liian vähän. Paita on kireä ja siitä taisi joku sauma päivän aikana irvistääkin, vaikkei kovin pahasti. Lisäksi en ole täysin tyytyväinen hihoihin, niiden pitäisi olla leveämmät ja pidemmät. Kaulus sentään onnistui suhteellisen hyvin, vaikka sovelsin kaavan päästäni ja leikkasin lakanakankaasta. Puvussa on niskassa halkio, joka jää hiusten alle piiloon. Ja tietysti hakaneulalla kiinni.

Eli siinä vaiheessa, kun keväällä pidämme Disney-illan ja pukeudumme teemaan sopivasti, täytyy tuolle tehdä jotakin. Mutta kahden päivän projektiksi varsin suloinen, omasta mielestäni ainakin. Pidin tuota päälläni Ropeconissa lauantai-iltapäivän. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, alkuperäiseen suunnitelmaan kuului myös sininen tanssiaismekko. Toisaalta Disney-juhlapuvuista olen aina pitänyt kaikista eniten Bellen kultaisesta mekosta. Se ei toisaalta kullanvärisenä oikein sovellu vaaleille hiuksilleni, ellei mekon väriä sitten taita rusehtavaan. Mietin myös vuosia sitten vanhojentanssipuvukseni Bellen mekkoa sinivalkoisella värityksellä, pohja yönsininen, koristeet valkoisia. Idea kiehtoo minua edelleen joskus. Jotta saa nähdä. Samalla tosin kiehtoo myös mielikuva miehenpuolikkaasta Hirviön asussa pitkine ruskeine hiuksineen...




Ei sitä nyt ihan vielä tarvitse kasvaa aikuiseksi.

Pitsimekko

Edellä mainittu miehenpuolikas lähti elokuun alussa puoleksi vuodeksi Roomaan (ja Sienaan ja Ateenaan :P), ja viimeisenä iltana oli suunnitelmissa käydä Näsinneulassa syömässä. Mekko kuitenkin puuttui. Iltapuku olisi liian juhlava, niitä kaapista löytyi pari, mutta coctail-mekolle oli tarve. Varsinkin, kun olin kuullut, että Uppsalassa kaikenlaisille juhlamekoille on käyttöä. Täällä sitseille pukukoodina on yleensä tumma puku eli naiselle nätti polvipituinen mekko (vaihtareille ja ekavuotisille sallitaan kuitenkin vähän löysempikin koodi). Kuitenkin odotan innolla marraskuun alun syystanssiaisia, johon asuna tietysti frakki. Mistä iltapuku, kääk, kun minulla ei ole täällä ompelukonettakaan? Olen tosin miettinyt tämän pitsimekon helman pidentämistä niin että se kävisi iltapuvusta. Mutta katsellaan.

Tein mekon noin viikossa niin, että olin päivisin 8 tuntia töissä ja tietysti vielä viimeisen viikon halusin viettää mahdollisimman paljon rakkaani kanssa. En oikein tiedä, miten se onnistui, kun puku tosiaan oli yllätys. Paljon sai aikaan niinä muutamina tunteina joina töistä päästyäni "kävin kotona syömässä" ennen kuin lähdin viettämään iltaa ystäviemme kanssa. Ja yhden omien ystävieni kanssa viettämäni illan käytin puvun ompeluun. Helmaa käännettiin työpäivän aikana ja silitys tapahtui puoli tuntia ennen kuin mekko piti vetää päälle. Tällainen se kuitenkin sitten on:



Alkuperäinen suunnitelma oli nostaa pitsiosan helma ylös toiselta sivulta että pitsin helma laskeutuisi vinottain. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa testata suunnitelman toimivuutta ja päädyin leikkaamaan pitsin samalla kaavalla kuin vuorikankaan. Mekon kaavana käytin äärimmäisen kätevää ylioppilastoppini kaavaa, jonka helman pidensin ja levensin. Sitä on tullut tehtyä viime aikoina suhteellisen paljon. Ylioppilastopin kaavan löysin pukua tehdessäni Suuresta käsityölehdestä. Siinä on neljä kaavanosaa, etu-, etusivu-, takasivu- ja takakappale. Yksinkertainen ja toimiva. Tältä se näyttää sinisestä silkistä ommeltuna:



Sekä yo-puvun että pitsimekon alla on myös korsetti, ensimmäinen onnistunut korsettini, tuttu ja turvallinen kuin vanha ystävä. Päällinen on pellavaa ja sisällä tietysti metalliluut. Kuten kuvistakin näkee, korsetti on kuitenkin vähän lyhyt. Tietty housutkin aiheuttavat jenkkakahvojen muodostumisen. Kaavana on Simplicity 9769:n korsetti, ja kaavapaketti muutenkin on ollut kätevä. Hyvät kaavat, hyvät ohjeet. Samalla korsetinkaavalla varsin rintava siskoni sai myös hyvän tuen oman vanhojentanssipukunsa alle. Tuota ei tarvitse juurikaan muotoilla päälle.

Korsettia varten tilasin Vena Cava Designista korsettipaketin, jossa oli kaava, luut, plansetti, nyöri ja sirkat. Voin muutenkin suositella kauppaa, ainakin silloin kaksi vuotta sitten olin erittäin tyytyväinen heidän palveluunsa ja hyviä kokemuksia olen muiltakin kuullut. Käännyn varmaankin heidän puoleensa, jos keväällä alkaa syyhyttää uuden korsetin teko.





Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä...

Kukkamekko

Siitä piti tulla valkoinen yksiolkaiminen scifi-kesämekko. Ystäväni lähestyi minua jo alkukesästä (?) ajatuksella, että tekisin hänelle mekon Ropeconin tanssiaisiin. Kuitenkin Tampereen Eurokankaassa ihastuimme tähän siniseen, ohueen kukkakankaaseen. Päätimme siis tehdä hänelle sinisen kukkamekon tanssiaisia varten. Ja koska Ropeconin teemana oli tänä vuonna tulevaisuus, päätimme kokeilla, kuinka pitkälle käsitteen "kukkamekko" rajoja voi venyttää.



Mekon alla omistajan oma musta korsetti. Kyllä, musta. Hyvä vuorikangas.

Kaava on muokattu eräästä Suuren käsityölehden kotelomekon kaavasta. Päällinen on siis ohutta kukkakangasta, alla tavallista vaaleansinistä vuorisatiinia. Vuori on kiinni päälikankaassa kainaloista sekä napituksesta ja varsin hyvin tuntui pysyvän. Mietin, josko se olisi pitänyt kiinnittää edestä muutamalla pistolla, ja mahdollistahan se on vieläkin, mutta tuossa kankaassa näkyy aivan kaikki. Kukkakangasta ommellessa ja etenkin leikatessa meinasi mennä hermo, kun se oli niin liukasta ja pyrki koko ajan pöydältä alas tai valumaan ties minne. Lisäksi pienimmätkin pistot näkyvät siinä, joten olin hieman nihkeä pistämään niitä mekon etumukseen. Kädentiet käänsin käsin kankaasta leikatun alavaran kanssa (virhe!) ja minusta tuntuu että ne pistot loistavat siitä, vaikka yritin pitää ne mahdollisimman pieninä. Toisaalta, minäpä olenkin perfektionisti. Jälkihuomautuksena voisin kuitenkin todeta, että jos kangas on liukasta, on myös alavara liukas ja niiden kiinnityksessä voi mennä hermo. Ensi kerralla kannattaa kokeilla kanttinauhaa. Tai enkelinhenkäystä tai jotain muuta. En ole myöskään kovinkaan tyytyväinen saumoihin, ne näyttävät kiristävän vaikka nuo langankireydet olivat ainakin kokeilutilkulla paras mahdollinen.

Mekossa ei ole vetoketjua, vaan kiinnitys hoituu noin viidelläkymmenellä napilla.



Huomaa myös mielestäni aivan ihastuttava idea pistää pihlajanmarjaterttu hiuksiin.

Napinläpien harkitseminenkaan olisi varmasti tuottanut itkua ja hampaidenkiristystä, niinpä reunaan on ommeltu joustava lenkkinauha. Kuinka kätevää! Tarkoituksena oli saada aikaan helminauhamainen vaikutelma, ja vaikka vaaleanruskeat napit ovatkin yksinään mielestäni vähän tylsän näköisiä, on vaikutelma kuitenkin aika hätkähdyttävä. "Moi, napita mut."



Tilaustöiden kanssa on tietysti oltava huolellisempi, itsensä päälle nyt voi yhdessä yössä väkertää melkein mitä tahansa. En kuitenkaan muista, millä aikataululla mekon tein. Kankaat ostettiin joskus juhannuksen jälkeen, mitat otettiin heinäkuun puolessavälissä, kaavat sovitettiin viikko (?) sen jälkeen, toinen sovitus elokuun alussa ja deadline siis elokuun puolessavälissä.

Ystäväni on käsittääkseni tyytyväinen mekkoonsa.

En ole kyllä enää itsekään ihan varma miten tämä kaikki onnistui. Ehkä tässä vaiheessa alkaa jo muodostua jonkinlainen tuntuma selkärankaan, miten kangasta tulee käsitellä. Ja mikä ehkä toimii ja mikä välttämättä ei. Mutta kiireellä ei kuitenkaan saa koskaan loistavaa aikaiseksi. Käytettävissä olleen ajan puitteissa olen kuitenkin varsin tyytyväinen suoritukseeni.

Kaikenlaiset käsityöaktiviteetit ovat olleet pari viikkoa täydellisen jäässä. Tämä siksi, että kyllästyin olemaan ja hengaamaan ja ilmoittauduin vähän jälkijunassa egyptologian kurssille. Tästä kuitenkin seurasi se, että kurssin äärimmäisen tiiviin tahdin lisäksi jouduin vielä kirimään kiinni kanssaopiskelijani (kolmessa viikossa 7,5 op, jos perjantainen tentti meni läpi). Mutta nyt siis kuitenkin hetkeksi helpottaa, vaikkei kovin lomailua tästä vieläkään tule. Taas edessä kolme viikkoa ja 7,5 op, mutta tällä kertaa kuitenkin paljon ymmärrettävämpää tekstiä, eurooppalaista kulttuurihistoriaa uuden ajan alusta (1500-1700-luvut). Näistä sentään tietää jo jotakin, ja kurssi suoritetaan parin sivun esseillä, eli aika sama meininki kuin mihin on Suomessa tottunut. 5 000 vuotta Egyptin historiaa ulkoa opittuna oli aika karmaiseva projekti.

Mutta se siitä käsitöiden ulkopuolisesta elämästäni. Tarkemmin voi lukea toisesta journalistani.

Edellisen entryni sukkaprojekti jäi siihen, kun en löytänyt mistään sitä silkkilankaa, jolla ajattelin kuvion kirjoa. Todennäköisesti se on jäänyt Suomeen, vaikka sen olisin halunnut mukaani ottaa. No, löytyy täältäkin silkkikirjontalankoja. Pari ompelukauppaa olen jo bongannut ja yhteen lankakauppaan uskaltauduin jopa kävelemään sisälle. Heillä oli silkkilankaa, mutta aika pehmeää, enemmän luultavasti neulontaan soveltuvaa. Enkä väreistä oikein pitänyt, kun haluaisin kullanväristä lankaa. Täytyy tarkistaa noiden muiden kauppojen tilanne.

Myös osallistuminen tammikuun lopussa Elävä Keskiaika ry:n pukukilpailuun kummittelee mielessä. Minulla on jo idea. En kuitenkaan oikein tiedä, dokumentoisinko projektia tänne. Ekryssä tiedetään tämä blogini, ja joku saattaa olla jo eksynytkin tänne tai tulee syksyn aikana eksymään. Jollain tasolla haluaisin kuitenkin puvun olevan salaisuus siihen asti kun sen juhlassa esittelen. En oikein tiedä. Puvusta pitää kuitenkin esittää juhlassa dokumentointi, joten sen tekstin luultavasti ainakin pistän tänne. Tai sitten bloggaan tänne, mutta jätän entryt salaisiksi ja pistän ne näkyville vasta kun kilpailu on ohi? Jaa-a.

Paljastettakoon kuitenkin sen verran, että luultavasti teen mi-parti (vaihtovärisen, eri puolet eri kangasta) cotehardien 1300-luvulta. Voisin ainakin kokeilla ommella puvun sellaisilla tekniikoilla, joita keskiajalla on käytetty. Puvun juju tulisi olemaan kankaissa, josta päästään sitten siihen, mistä sopivat kankaat löydän. Toivottavasti marraskuussa Suomen reissullani, pitkällä viikonlopulla, ehdin käymään luottokangaskaupassani Alestalossa Lahdessa. Uskoisin, että sieltä löytyy sopivat kankaat, heiltä olen melkein aina löytänyt tarvitsemani, oli se sitten villaa, puuvillaa, pellavaa tai jotain ihan muuta. Tai sitten käyn kurkkaamassa niissä kaupoissa, joita olen täällä nähnyt, mutta ainakin toistaiseksi kangaskaupat ovat näyttäneet aika pieniltä, sellaisilta, missä myydään kankaita, ompelukoneita ja lankoja. Toisaalta voihan niissäkin tärpätä. Tai sitten kyselen ja etsin netistä, jos keskustan ulkopuolella, vaikka tuolla teollisuusalueella, olisi sopivia kauppoja. Tietty jos joku tietää Uppsalan-Tukholman alueelta hyviä, suht halpoja kangaskauppoja, vinkkejä otetaan vastaan. Olen Tukholmassa kuitenkin käymässä vielä jossain vaiheessa. Ja busseja kulkee lähialueelle muuallekin.

Saa nähdä, kuinka paniikki puvun kanssa tulee, kun en usko ehtiväni sitä kamalasti tehdä täällä. Aion kuitenkin saada tältä syksyltä 30 op ja viettää joitain viikkoja matkustellen. Toisaalta käsinompelussa on se hyvä puoli, ettei se ole niin justiinsa, missä sitä tekee (kunhan ei lentokentillä tai koneessa, prkl). Ja käsin minä ajattelin koko mekon tehdä. Että katsellaan.

Sukkien sijasta olen nyt viikonloppuna jatkanut erästä ei-keskiaikaista kirjontatyötä, joka tulee joululahjaksi. Ja aina välillä eräästä muovipussista huutelee käsin kehrätty villalanka ja vaatii minua kokeilemaan millaista neulakinnaspatalappua siitä saisi aikaiseksi. Minulla on sellainen olo, että rasvaisesta, oikeasta villalangasta tulisi vallan mainio patalappu. Ensi kesänä on kyllä pakko päästä keskiaikaleirille ensimmäistä kertaa elämässään kun leirivarusteita on alkanut kertyä. Telttaa ei vielä ole, mutta telttapaikan nyt saa aina jostain. Nukkumavälineet olisi, pikku hiljaa riittävä määrä vaatteitakin ja Ropeconista ostin Dragonlancen jäämistöstä 20 eurolla valurautapadan sekä vedenpitävän kiulun. Tarttee päästä testaamaan!

Voisin myös pistää vihdoinkin tänne kuvat niistä juhlamekoista, jotka elokuun alussa tein. Niistä ei ole työkuvia, mutta ehkä ne on kuitenkin ihan hyvä olla näkyvillä.

Niin paljon suunnitelmia, niin vähän aikaa.

Ja heti kun kesätyöt ovat ohi ja olen onnellisesti siirtynyt Uppsalaan, alkaa olla taas hieman tylsää. Varsinkin kun kurssini alkavat joskus lokakuussa. Tässähän on siis varsin hyvää aikaa tehdä keskeneräisiä projekteja!

(Kyllä, vaihto-oppilaspuolivuoteni muuttokuormaan kuului joitakin kankaita, lankoja ja ompelutarvikkeita. Minä jotenkin arvasin, että haluaisin niitä olevan täälläkin. Eli jos niitä ei ole täällä, keksin itselleni uusia projekteja, ostan niitä varten tavaroita, en välttämättä saa mitään aikaiseksi, ja roudaan kasan kankaita, lankoja ja ompelutarvikkeita takaisin Suomeen. Kaikki voittavat: minä teen keskeneräisiä projekteja valmiiksi ja säästän rahaa kun ei tarvitse täältä ostaa tarvikkeita uusia projekteja varten. Ja kerrankin tulee jotain ehkä valmiiksikin!)

Otin mukaani esimerkiksi sukkapalat, jotka leikkasin jo viime joulukuussa ja joihin on ollut siitä lähtien tarkoitus kirjoa 1200-luvun kruunajaissukissa käytetty kuvio. Jouluna kotona ollessani inventoin kangaskaappi(e)ni sisältöä ja päätin tehdä pienistä villanpaloista edes jotakin. Yhdet, yksinkertaiset sukat sainkin jouluna valmiiksi ja leikkasin nämä valkoiset, joista päätin tehdä hienommat juhlasukat, odottamaan kirjontaa. Näistä alelaareista löydetyistä metrin villakangaspaloista ("näistähän voi joskus vielä tehdä jotain") sain kokoon kaksien sukkien lisäksi esimerkiksi mekon. Yksi isommista palasista odottaa muodonmuutosta viikinkihenkselimekoksi ja yhdestä tuli jo se villainen kukkahuppu.

Tylsyyden lisäksi eräs syy miksi innostuin juuri sukista on se, että Elävä keskiaika ry:ssä julistettiin käsityökilpailu. Tai no, itse asiassa kaksi kilpailua. Toisessa pitää valmistaa vuosilta 1000-1400 mahdollisimman aikakautinen hovipuku ja toinen on ylimalkaisesti samalta ajanjaksolta mahdollisimman aikakautinen esine tai tuotos, joka menee kategoriaan "Tiede ja taide". Yleensä tiede- ja taidekilpailussa on ollut juurikin pussukoita, puukkoja ja, no, kaikkea sellaista millä ei voi pukukilpailuun osallistua. En ole toisaalta ihan varma, osallistunko pukukisaan, mutta eivätköhän sukat siihenkin sovi.

En ole tekemässä rekonstruktiota, koska mitä ihmeen käyttöä minulla olisi kruunajaissukille? Ajattelin vain käyttää hyvää ideaa. En ole sen enempää perehtynyt kuvioihin, mitä sukkiin on kirjottu, vai onko niihin yleensä kirjottu mitään. Ainakin myöhemmiltä ajoilta ja kuningasperheistä on säilynyt myös sukkia, joihin on kirjottu kaikenlaista. Itse kuitenkin yritän elävöittää enemmänkin suomalaista keskiaikaista porvaristyttöä, jos ihan aina sitäkään, joten nämä sukat menevät ehdottomasti kategoriaan "olisi voinut olla".

Ehkä aina välillä on elävöittämisen yhteydessä hyvä pohtia tällaisiakin kysymyksiä, olisiko jokin tietty esine tai vaate voinut tällaisena olla olemassa. Täydellisyyteen ei voi kuitenkaan koskaan päästä, sillä kankaani ovat ostettuja, eivät missään mielessä autenttisin menetelmin valmistettuja, ja, kuten eräs tuttu elävöittäjä kertoi, edes nykylampaista saatava villa ei ole samanlaista kuin keskiajalla. Vanhat lammasrodut ovat hävinneet ja uudet enemmän tai vähemmän jalostettuja.

Ja yleensä tämä pohdiskelu katkeaa myös siihen, että minä nyt vain _haluan_ tällaiset sukat. Ja jos minä haluan kirjoa itselleni kauniit sukat, niin paljonko sillä on väliä, onko sellaisia löydetty keskiajalta? Tällaiset olisi-kuitenkin-voinut-olla olemassa silloinkin. Onhan minulla sentään ommellut sukat eikä esimerkiksi neulotut villasukat, jotka tulivat vasta vuosisatoja myöhemmin (tai sitten voidaan saivarrella Lontoosta löydetyistä 1300-luvun neulepipoista).

Mut sitten takaisin itse asiaan.

Kirjonta

Kuvioon törmäsin jo aikaisemmin seikkaillessani aiemmin mainitulla kirjontasivustolla ja päätin käyttää sitä joskus jossakin. Kuvio vaikuttaa älyttömän helpolta, sillä suurin ongelmani kirjontatöiden kanssa on aina ollut kuvion siirtäminen kankaalle. Joskus täytyisi investoida sellaiseen tussiin, jolla kuvio piirretään leivinpaperille ja silitetään kankaalle (kuinka keskiaikaista se nyt sitten olisi :P) . Tämä kuvio oli kuitenkin siitä helppo, että sen voisin itse kopioida paperille (oon saakelin huono vapaiden kuvioiden piirtämisessä, tämä on sentään geometrinen), leikata irti paperista ja piirtää kankaalle aikaansaatua sapluunaa hyväksikäyttäen.

Täytyy mailata sivuston ylläpitäjälle, että sukkasivussa on bugi. Teksti on täysin sama kuin kruunajaiskengissä eikä sukkatekstiä löydy mistään.

Alkuperäiset sukat on kirjottu kultalangalla surface couching ja underside couching -tekniikoita käyttäen, ainakin näin päättelin muihin tekstiileihin vertaamalla, sillä sukkasivuhan on hävinnyt jonnekin. Koska käyttämäni lanka on suht ohutta, saa nähdä, käytänkö tätä tekniikkaa ja ompelen langan kiinni kankaaseen toisella langalla vai riittääkö pelkkä häive- tai laakapisto riittävän paksun kuvion saamiseksi. Ongelma vain on se, ettei minulla taida olla tätä samaa valkoista villakangasta enää muita kuin sukiksi leikatut palat. Toisaalta, eiköhän tuolta aina joku villanpala löydy kokeiluja varten. Kultalankaa minulla ei ole, ja kangaskin on valkoista, joten ajattelin, että kullanvärinen silkkilanka sopisi tähän työhön hyvin.

Piirsin siis kuvion paperille:



Leikkaan kohta irti ainoastaan yhden neliapilan ja rupean sitten piirtämään.


Sukat

Sukkien kaava on mukailtu Lontoon sukkien sekä Historiska Världarin porvarisnaisen asun sukkien mukaan. (Historiska Världar on muuten ihan mahtava sivusto, paljon hyviä kaavoja ja ohjeita, vaikka aikakautisuudestakin voidaan aina keskustella. Valistuneita arvauksia ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi.) Tein samalla kaavalla jo aikaisemmat, yksinkertaiset sukat, ja kaava on suhteellisen toimiva. Se pitää kuitenkin muotoilla omaan jalkaan sopivaksi, ja luultavasti itsekin näiden sukkien kohdalla vielä vähän sovitan, sillä sukat pussittavat vähän jalkapohjan sivuilta. Toisaalta täydellisesti istuvia sukkia ei ompelemalla oikein saa aikaiseksi, ellei käytä todella joustavaa villaa. Omani on kuitenkin huovutettua eikä näin ollen jousta yhtä paljon kuin esimerkiksi toimikas. Jalkapohjan jätän kirjomatta ja kirjon ainoastaan varsiosan ja jalkapöydän.

Pistoista voin kertoa vaikka myöhemmin. Käsin olen kuitenkin tietysti ompelemassa, ja luultavasti valkoisella silkkilangalla.

Mut nyt vois ehkä alkaa tehdäkin jotain eikä vain höpöttää.

Koska tarkoitukseni on myös lisätä tänne vanhoja projekteja, pistetäänpä viimekesäinen ompelukseni. Ystäväni tarvitsi uuden talvitakin ja minäpä tein hänelle sellaisen. Mallin löysimme pari vuotta vanhasta Suuresta käsityölehdestä. Levensin ja pidensin takin helmaa aika reilusti, tavoitteena oli saada yläosasta tiukka ja helmasta leveä merirosvohtava takki. Kuvauksissa päässä myös kolmikolkkahattu.

En enää yhtään muista, millä aikataululla tein takin. Ystäväni lähti Englantiin vuodeksi syyskuun puolessavälissä, joten ehkä heinäkuussa leikkasin kaavat, sovittelin takkia elokuussa ja ompelin sen sitten kasaan parilla viimeisellä viikolla. Viime hetken paniikkia ei muistaakseni tullut, vaan takki oli valmis päivän-pari ennen lähtöä.

Olin aluksi hieman paniiikissa siitä, etten ollut koskaan ommellut mitään niin monimutkaista kuin takki. Suurin osa vaatteista, mitä olen tehnyt, on ollut suorista saumoista koostuvia viikinki/keskiaikavaatteita, joita ei ole tarvinnut tehdä istuviksi eikä välttämättä edes sovittaa. Nekin, jotka ovat olleet kaavoiltaan monimutkaisempia, olen tehnyt itselleni, jolloin kaiken ei ole tarvinnut olla ihan justiinsa. Nyt kuitenkin kyseessä oli työ, jonka teen jollekin toiselle monimutkaisista kaavoista ja suht kalliista kankaista. Jänskätti.

Onneksi kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. En pilannut kankaita ja takki istuu suhteellisen hyvin. Päälimmäinen villakangas on kestänyt hyvin kulutusta, mutta maaliskuussa kun kävin Lontoossa, takin vuori oli kulunut puhki ja mustat koristenauhat myös hieman rispaantuneet. Olisin voinut ostaa kestävämpää kanttinauhaa, mutta vuori minulle sentään myytiin sellaisena, joka kestää kovaa kulutusta, villakangastakin vuoreksi. Kiitos Eurokangas.

Päällikangas on siis vihreää villaa, ostettu Lahden Alestalosta, luottokangaskaupastani. Sieltä olen tähän mennessä melkein aina löytänyt sen, mitä tarvitsen, vaikka vuorisatiinia heillä olikin vain mustana ja valkoisena. Vihreä vuorisatiini löytyi Tampereen Eurokankaasta. Napit ostimme Tampereen Koskikeskuksen Käsityökeskuksesta (joka näköjään vaihtaa nimeään joka käänteessä) josta tuli mun uusi lempparinappi- ja nauhakauppa.

Takin ompelu oli loppujen lopuksi helpompaa kuin mitä odotin. Omituiset kaavanpalaset löysivät paikkansa, vuoren reunat kääntyivät nätisti, taskut, kaulus ja tampit onnistuivat hyvin vaikken mitään niistä ollut aikaisemmin tehnyt. Wow. Ainoastaan kauluksen kaavan kanssa oli vähän miettimistä ja purkamista, mutta lopputulos oli kuitenkin nätti, vaikka niskasta joutui vähän käsin korjailemaan.

Sitten niitä kuvia:



Napit ovat ovaalinmuotoisia ja kannallisia, joten ne hieman pyörivät. Yleiskuvaan unohdimme kääntää ne suoraan. Tässä kuitenkin yksityiskohta nappilistasta ja sen koristenauhoista:



Kiinninapitettua nappilistaa ja taskunsuuta:



Sit takaapäin, huomaa tampit hihansuissa:



Molemmilla puolilla on myös povitaskut, mitoitettu passille ja lompakolle:



Ilmeisesti omistaja on ollut takkiinsa tyytyväinen. Pitää tosin katsoa hänen saapuessaan Suomeen, pitääkö vuorille tehdä jotain.

Nonni, sitten niitä työkuvia! Sarjan saa aloittaa jo aikaisemmin mainittu kirjailtu hartiahuppu, jonka sain eilen valmiiksi yhdessä Täydellisten naisten ykköskauden kanssa. Mikään ei sovi paremmin yhteen kuin Täydelliset naiset ja käsityöt.

Projektina oli siis villakankainen, kirjailtu lila hartiahuppu, jonka vuorasin valkoisella pellavalla. Väri saattaa myöhemmin osoittautua vahingoksi, mutta onneksi vuori on helppo vaihtaa. Villa ja pellava olivat kangasvaraston jämäpaloja, ehkä joskus Eurokankaan palalaarista ostettuja, villalangat löysin kirpputorilta. Pussillinen villaisia kirjontalankoja eurolla, jee! Itse hupun ja vuoren leikkasin ja ompelin jo alkuvuodesta, mutta kirjailu sai odottaa rauhallisempia aikoja. Aloitin ehkä joskus viime viikolla ja olen tehnyt tuota aika satunnaisesti siitä lähtien. Huppu on kokonaan ommeltu käsin tavallisella (tekokuitu)ompelulangalla. Hyi minua.

Olen tehnyt muutamia yksinkertaisia huppuja jo aikaisemmin, mutta tällä kertaa halusin jonkun oikein nätin ja sopivan, hännällisen hupun. Kaikissa muissa hupuissa oli aina joku ongelma, mutta onnekseni voin todeta, että tämän hupun kaava on just eikä melkein sopiva. Aikaisemmissa huppuosa on ollut joko liian tiukka tai liian löysä, lisäksi hartiaosa on yleensä ollut liian lyhyt tai tiukka. Tämä ainakin istuu hyvin, mutta luultavasti jokaisen pitää itse kokeilla ja sovittaa oma kaavansa, sillä ihmisten päät ovat niin erilaisia.

Hupun kaava on mukailtu Herjolfsnesin hupun nro.66 mukaan. Etureuna on suora ja siihen lisätään kiila ilmeisesti siksi, että näin kasvojen ympärille saadaan kankaan hulpioreuna eli sitä ei tarvitsisi huolitella. Käytännössähän vuoritetussa hupussa tällä ei ole väliä, sillä reuna on käännettävä kuitenkin. Carlsonin sivuilta löytyy paljon autenttisia kaavoja, tosin useimpien tulkintaan joutuu käyttämään aika paljon luovuutta. Nettikaavoihin ja aikalailla kaikkiin muihinkin olen yleensä tehnyt sovitusversion ja sitten sovittanut itseni mukaisiksi. Monien kaavojen toiminnan huomaa vasta käytännössä.

Kirjontakuvion etsimisessä oli jonkin verran työtä. Kuvion piti olla suhteellisen yksinkertainen jotta sitä pystyi kirjomaan paksulla villalangalla, kuitenkin mielenkiintoinen ja helppo siirtää. Löytämäni kukkaköynnös oli sekä helppo että kivannäköinen. Lopputuloksesta tuli kuitenkin hieman erilainen, tein köynnöksestä löysemmän, kukista ja lehdistä värikkäät sekä muutin hieman kukan ja lehden mallia. Kuvio oli kuitenkin niin yksinkertainen, että minäkin, varsinainen kuvataiteilija, pystyin piirtämään sen helposti suoraan kankaalle.

Toinen ongelma kirjomisessa tuli villan joustavuudesta. Ensimmäiset kirjontakokeilut vetivät pohjakankaan ihan ruttuun ja epätasaiseksi, eikä lopputulos ollut kovin kaunista. Ratkaisin ongelman harsimalla kirjonnan taakse pellavaisen tukikankaan, joka vähensi huomattavasti kankaan ryppyisyyttä ja vetämistä.

Tässä kirjontaa vielä vähän vaiheessa:



Tukikangasta takana:



Puolivalmis huppu, vuorta ei vielä ommeltu eikä näinollen häntääkään käännetty vielä. Lopullinen häntä on paljon pidempi.



Täytin vielä kukkakuviot laakapistoilla, lopputulos näyttää tältä:



Ja itse huppu sitten vuorin kanssa tältä:



Innostuin kirjomaan hännän päähän vielä pienen kukan.



Että semmoinen projekti. Eiköhän tämä sitten lämmitä päätä ja katsojien mieltä Turun keskiaikamarkkinoilla, varsinkin jos sää on tällainen.

Nonni, nyt se on tehty. Mielessäni on pyörinyt ajatus käsityöblogista tai -galleriasta tai jostain melkeinpä siitä lähtien, kun tein ensimmäiset larp-vaatteeni. Vuosien odotus on palkittu ja tässä se nyt on.

Tarkoitus on kerätä tänne kuvia vaatteista, mitä olen tehnyt, sekä myös jonkinlaista tarinaa valmistuvista luomuksista. Toivoisin, että saisin kerättyä tänne linkkejä ja kuvia, miten netistä löytyvät historialliset kaavat sekä ohjeet toimivat. Tietyissä asioissa hakkaan lujastikin päätäni seinään autenttisuusasioiden suhteen (ompelukone keksittiin vasta 1800-luvulla!), mutta joskus pää antaa periksi. Varsinkin tilaustöissä monikaan ei halua maksaa käsinompelusta, lisäksi itse tehdessä tulee joskus kiire. (Miten niin joskus, aina kun on aikataulu!)

Teen jonkin verran töitä myös kavereilleni ja puolitutuille ja tutuntutuille. Saa ilmoitella, jos tuntee olevansa kiinnostunut. Jos löydän arkistojen kätköistä, pistän tänne myös eräälle poikaporukalle tekemiäni vaatteita, mutta naamat laitan piiloon, ettei tule sanomista.

Tämän kesän (ikuisuus)projekteja:
- villaiset, ommellut sukat, joihin kirjon eräistä seremoniasukista löytämäni kuvion
- pitkävartiset neulakinnassukat
- kirjottu villainen hartiahuppu, melkein jo valmis!
- edestä nyöritettävä mekko
- pari kesähametta
- ehkä yksi kauluspaita
- ai niin! Henkselimekko!

Pitäähän sitä ihmisellä tekemistä olla. Huomenna talsin kauppaan ja ostan kameran, jotta kansa saisi kuvia.