?

Log in

No account? Create an account

Edellinen | Seuraava

Neulakinnasta ja väripataa

Sain kuin sainkin loppujen lopuksi vihreää aikaiseksi: se onnistui alunapuretuksella ja punasipulinkuorilla. Kuitenkin jostain kumman syystä vihertävä sävy tarttui vain harmaaseen lankaan valkoisen jäädessä neonkeltaiseksi (!). Onpahan ainakin jännää, jossei muuta.



Vaikka värin saamisessa useampi vyyhti menikin väärän väriseksi, keksin kuitenkin niille käyttöä. Kermanvaalea kanerva ja ruskea punasipuli sopivat yllättävän kivasti yhteen, ja päätin samalla testata ajatustani kahden värin aloituksesta. Pyöreää moniväristä aloitusta on esitelty esimerkiksi Sahran blogissa (tosin en vieläkään tajua, miten tuo kolmella värillä tehdään). Itse olen kuitenkin tykästynyt tekemään lättäpäisiä (ts. suomalaisia) kintaita, ja päätin kokeilla kahta väriä siihen. Raidallisia tumppuja olen tehnyt aikaisemminkin, mutta niihin olen aina tehnyt sauman käden ulkosyrjään. Kahden värin aloituksessa saumaa ei tule, sillä molemmat värit kiertävät omaa spiraaliaan eikä väriä tarvitse siinä mielessä vaihtaa kesken kaiken. Toivottavasti kuvista on apua.



Ensin tehdään halutun mittainen aloitusketju ensimmäisellä värillä siihen asti, kun yhdellä värillä käännyttäisiin. Käytän itse tässä suomalaista pistoa, mutta periaate toimii varmasti muissakin pistoissa.



Ensimmäisellä värillä ei käännytäkään, vaan aloitetaan toisella värillä. Uudet pistot tehdään ketjun alaosaan. Tämä vaihe voi vaatia vähän kääntelyä, mutta ehkä eniten tolkkua siihen saa, kun miettii, miten kääntyisi ensimmäisellä värillä. Uuden värin pistot tulevat samaan paikkaan ja samoin päin. Jätin kolme viimeisintä pistoa välistä, kuten yhdellä värillä käännyttäessä.



Neulaa kerros toisella värillä loppuun asti. Värien väliin jäävä sauma on lopullisessa työssä kintaan kärki.



Käänny reunan yli kuten normaalistikin. Koska tarkoitus on saada aikaan putkilo, ei tasoa, jouduin näissä kuvissa hieman venyttämään kulmia että saan pistot esiin.



Tee toinen puoli toisella värillä (käänsin tässä kohtaa työn toisin päin).



Et voi jatkaa toisella värillä ennen kuin teet ensimmäistä kierroksen. Ota siis aloituksessa käyttämäsi lanka ja tee sillä kerros.



Näin.



Sitten taas kerros toisella värillä.

Näin jatketaan peukaloon asti, sopivalla kohdalla jätetään peukalon kohdalle aukko kuten yhdellä värillä tehtäessä ja sopivan pituuden saavutettua päätetään työ normaalisti. Päättelin molemmat langat samaan kohtaan, kuin olin ne aloittanut, eli tein täydet kierrokset ja kumpikin lanka päättyy eri reunaan. Otin minä näistäkin vaiheista kuvia, mutta juuri nyt en saa niitä kamerastani ulos. Ehkä joskus toiste, mutta tästä pääsee varmaan ideaan kiinni.

Tässä osoittaa mahtavuutensa myös itse tekemäni luuneula!